Ihmisen tasapaino syntyy silmien, sisäkorvien tasapainoelinten ja raajojen yhteistyönä. Lääketieteen tohtori Jouko Kotimäki Kainuun keskussairaalasta kertoo, että korkean paikan kammossa voi olla kyse siitä, että ihminen ei pysty kohdistamaan katsettaan tiettyyn pisteeseen katsellessaan laajaa horisonttia.
– Jos ihminen olisi silmät kiinni korkeassa paikassa tietämättä, että edessä on täysi avaruus, niin hän ei välttämättä tuntisi mitään huimausta, kuvailee korva -, nenä - ja kurkkutautien poliklinikan ylilääkäri Jouko Kotimäki.
Korkean paikan kammo voi liittyä myös psyykkisiin pelkotiloihin, mutta fysiologisilla asioilla on myös vaikutusta. Esimerkiksi asentohuimaus on tavallinen huimaustila, joka voi Kotimäen mukaan lisätä huimaamisen tunnetta korkealla. Asentohuimaus johtuu siitä, että sisäkorvan tasapainoelinten kaarikäytäviin kerääntyy sakkaa väärän kohtaan.
– Jos ihmisellä on asentohuimausta, hän on voinut lapsesta saakka kokea, ettei mielellään mene huvipuistolaitteisiin, koska ne kieputtavat tietoisesti,ja niistä tulee huono olo. Ihmisillä on yksilöllisiä fysiologisia eroja, miten tasapaino koetaan. Siinä mielessä korkean paikan kammo ei ole vain psyykkinen asia, sanoo Kotimäki.
Ylilääkäri Jouko Kotimäki täydentää, että tasapainoelinten kaarissa pitääkin olla sakkaa, mutta joskus sitä voi kerääntyä väärään kohtaan. Tasapaino aistimuksiin vaikuttavat myös jotkut sairaudet kuten Menieren tauti.
Jos ihminen olisi silmät kiinni korkeassa paikassa tietämättä, että edessä on täysi avaruus, niin hän ei välttämättä tuntisi mitään huimausta.
Jouko Kotimäki
– Heille on tyypillistä, että kokevat huimausta, jos on vähänkään hämärää. Ihmiset, joilla on tällainen tauti välttävät tietoisesti korkeita paikkoja, koska heitä alkaa herkästi huimaamaan, kertoo Kotimäki.
Kotimäen mukaan ihmisen tasapainojärjestelmä on hyvin muovautuva lapsuudessa ja nuoruudessa. Tästä johtuen esimerkiksi käsillään oppii helpommin kävelemään lapsena kuin aikuisena. Tasapaino kehittyy yksilöllisesti pituuskasvun kanssa rinnakkain. Noin 20–25 ikävuoden jälkeen tasapainojärjestelmä alkaa olla vakaampi, jolloin epävarmaa tasapainotilaa ei välttämättä siedä yhtä helposti.
– Esimerkiksi huvipuistolaitteet voivat aikuisiällä tuntua epämiellyttävämmiltä. Silloin mukaan tulee myös psyykkisiä ja emotionaalisia vaikuttimia, eli alkaa rationaalisemmin miettiä, mitä tipahtamisesta seuraa. Lapsenahan sitä ei niin syvällisesti ajattele, sanoo ylikääkäri Jouko Kotimäki.
Ihminen on ihmeellinen tietopankki
Lääketieteen tohtori Jouko Kotimäki kannustaa ärsyttämään tasapainoelimistöään, sillä se on joustava läpi elämän.
– Siedättämällä aivot tottuvat kehon eri asentoihin. Samaan tapaan korkean paikan kammoakin voi vähitellen lieventää. Fysiologisen totuttelemisen jälkeen psyykkinenkin puoli varmasti tottuu.
Omaa tasapainoaan kannattaa ärsyttää liikkumalla epätasaisella alustalla ja totuttelemalla haastaviin asentoihin. Ihmisen elinjärjestelmä ja keho keräävät tietoa, miltä jokin asento tuntuu.
– Lihasryhmät ja elinjärjestelmä sopeutuvat erilaisiin asentoihin. Esimerkiksi päälläseisonnassa tulee hetkellisesti erilainen tila verenpaineeseen, mutta ihmisen elimistö on niin mukautuva, että se kestää senkin. Tasapainoelimistöä harjoittamalla voimistelijat ja jäätanssijat pystyvät taipumaan ällystyttäviin asentoihin, selittää Kotimäki.
Pelko on normaalia
Psykologian näkökulmasta pieni pelko ja ahdistuminen korkeissa paikoissa ovat tiettyyn rajaan asti normaalia itsesuojeluvaistoa. Jos ihminen ahdistuu valtavasti korkeista paikoista ja kieltäytyy menemästä niihin, oire voi kieliä jostain syvemmästä ongelmasta. Ihminen on voinut koteloida korkean paikan kammoksi vaikkapa jonkin lapsuuden trauman. Korkeita paikkoja välttelemällä on mahdollista vältellä myös traumaa.
Jos koko ajan hakee kiksejä ja euforiaa jostain vaarallisesta, voisi miettiä miksi pitää siitä.
Risto Lappeteläinen
– Se mikä näyttäytyy oireena, ei ole usein se oikea asia mikä ihmistä vaivaa. Usein kammokin katoaa itsestään, kun psyykkiset ongelmat on selvitetty, kertoo psykologi Risto Lappeteläinen.
Pelon aiheuttaja kannattaa selvittää, koska silloin elämää rajoittavat tekijätkin poistuvat. Toisessa ääripäässä ovat Lappeteläisen mukaan hurjapäät, jotka hakevat adrenaliinipurkauksia benji-hypyistä tai muista vaarallisista lajeista.
– Minä nimitän sitä kuolemalla ja kauhulla leikkimiseksi. Jos koko ajan hakee kiksejä ja euforiaa jostain vaarallisesta, voisi miettiä miksi pitää siitä. Adrenaliinipurkaus voi olla kuin huume, ja tällaisella henkilöllä voi olla jotain selvittämätöntä, sanoo Lappeteläinen.
Työpaikka 300 metrin korkeudessa
Korkean paikan kammo ei vaivaa ainakaan radioverkkoasentaja Hannu Lampelaa. Hän on tottunut työskentelemään Vuokatin radio- ja televisioasemalla, jonka masto nousee 323 metrin korkeuteen. Lampela kertoo, että 200 metriin pääsee hissillä mutta loput 120 metriä täytyy kiivetä.
– Siihen on tottunut, mutta totta kai tarkkana saa olla. Siinä kiivetessähän sitä huomaa onko korkean paikan kammoa vai ei. Toki ensimmäiset kerrat ovat erilaisia, mutta työhön tulee rutiinia vuosien mittaan, tuumii Lampela.
Lampelan mukaan alle sadan metrin korkuisiin mastoihin ei ole hissiä, joten niihin on kiivettävä maasta lähtien.
– Työtehtävästä riippuen mastossa ollaan tunti tai useampia tunteja. Mielellään alle sadan metrin mastoista ei tulla heti alas, koska edestakaisin kiipeäminen on aika rankkaa hommaa.
Lampela korostaa työssään turvallisuutta. Mastoon kiivetään yleensä pareittain, valjaiden ja kahden varmuusköyden kanssa. Työntekijöillä on vuosittain lääkärintarkastus ja mastostapelastautumisharjoitus. Tuuli ja jää ovat pahimmat riskitekijät.
– Talvella pyritään välttämään jäistä kiipeämistä. Silloin tehdään vain ihan pakolliset työtehtävät. Ukonilman lähestyessä mastoon kiipeäminen on ehdottomasti kiellettyä. Jos kiipeäminen ei tunnu turvalliselta, sinne ei pidä lähteä, painottaa Lampela.