Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Suomi harkitsee tiukennuksia kaksoiskansalaisuuteen

Suomi saattaa olla tiukentamassa kaksoiskansalaisuuden ehtoja. Yle Uutisten tietojen mukaan taustalla on venäläisten kaksoiskansalaisten määrän kasvu. Suomessa asuu noin 20 000 venäläistä, joilla on kaksoiskansalaisuus.

Viisumin täyttämistä Pietarissa
Kuva: Yle
Olli Lindqvist
Avaa Yle-sovelluksessa

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) selvityttää parhaillaan, onko hallituksen tarpeen tiukentaa ulkomaalaisten saamien Suomen kaksoiskansalaisuuksien saantiehtoja tai jopa poistaa koko kaksoiskansalaisuuden mahdollisuus. Taustalla on tiettävästi erityisesti venäläisten kaksoiskansalaisten määrän nopea kasvu.

Yle Uutisten tietojen mukaan kaksoiskansalaisuuteen liittyviin mahdollisiin ongelmiin on kiinnitetty huomiota hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, jossa puhetta johtaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kansalaisuusasiat kuuluvat hallituksessa sisäministerin vastuulle.

Räsänen kertoo jo pyytäneensä selvityksen kaksoiskansalaisuuksien määrän kehityksestä viime vuosina ja kehitykseen liittyvistä mahdollisista ongelmista.

– Halutaan kartoittaa, mikä tilanne on ja myös se, että mitä tarkoittaisi käytännössä myös se, jos tästä lainsäädännöstä luovuttaisiin, Räsänen toteaa.

– Sekin on yksi kysymys, mitä selvitetään, mitä se käytännössä merkitsisi ja mihin suuntaan ollaan muissa maissa menossa ja minkälaiset kansainväliset sopimukset Suomea velvoittavat. Tässä on kyllä ihan tiedonsaannista, tiedonhankinnasta mahdollisen keskustelun pohjaksi kysymys.

Kaksoiskansalaisuus 60 000:lla

Tuoreimpien tilastojen mukaan Suomessa asuu noin 200 000 ulkomaiden kansalaista. Heistä noin 60 000:lla on kaksoiskansalaisuus. Tästä joukosta noin kolmannes on Venäjän kansalaisia. 

Erityisesti Venäjän kansalaisten kaksoiskansalaisuudet ovat viime vuosina kasvaneet huomattavasti. Viime vuonna 2 103 Venäjän kansalaista sai Suomen kansalaisuuden. Seuraavaksi suurin ryhmä olivat Somalian kansalaiset, 814.

Hallituksessa on kiinnitetty huomiota Venäjän aikomukseen tiukentaa kaksoiskansalaisuuden saaneiden henkilöiden valvontaan. Kaksoiskansalaisuuden saaneen venäläisen pitää ilmoittaa toisen maan kansalaisuudestaan maahanmuuttovirastoon. Kaksoiskansalaisuuden salaamisesta seuraa sakkorangaistus tai yhdyskuntapalvelua.

Venäjä on lisäksi ilmoittanut valvovansa tarkasti kansalaistensa etuja myös Venäjän rajojen ulkopuolella. Tämä on tiettävästi yksi huolen aihe Suomen ulkopoliittisessa johdossa.

Räsänen vahvistaa, että tämäkin Venäjän linjaus on hallituksessa huomioitu.

– Ei se ainoa tekijä tässä taustalla ole mutta totta kai tämäntyyppiset keskustelut herättävät kiinnostuksen. Halutaan selvittää, mikä tämä meidän järjestelmämme on ja millä tavalla se toimii, ministeri Räsänen kertoo.

Kaksoiskansalaisuus on ollut mahdollista Suomessa vuodesta 2003 lähtien.

Muutettu 21.8.2014 kello 18.57: Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) selvityttää (jutussa aiemmin: harkitsee) tarvetta tiukentaa kaksoiskansalaisuuksien saantiehtoja.

Pekka Ervasti
Yle Uutiset

Suosittelemme