Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Pajun hurja nousu kantoi frisbeegolfin Euroopan mestaruuteen

Seppo Pajun hyvä vire jatkui lauantain päätöskierrokselle ja toi suomalaiselle frisbeegolfin EM-kultaa Genevessä.

Seppo Paju heittää frisbeen kohti maalia.
Kuva: Pasi Mäenpää / Yle
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Lietolainen Seppo Paju, 19, voitti frisbeegolfin Euroopan mestaruuden Sveitsin Genevessä. Paju nousi perjantain huippukierroksella kahden heiton päähän kärjestä ja jatkoi lauantain finaalissa siitä, mihin perjantaina jäi.

Finaalikierroksen puoliväliin mennessä Paju oli noussut kärkeen ohi euroopan ykköseksi rankatun Saksan Simon Lizotten. Paju piti kiinni johtopaikasta kierroksen loppuun asti, eikä edes Lizotten viimeisen väylän eagle riittänyt tavoittamaan suomalaista.

- Pelasin alussa todella hyvää peliä. Kun pääsin kilpailun johtoon yhdeksän reiän jälkeen, sain siitä paljon itseluottamusta, Paju kertasi.

Paju voitto tuli yhden heiton turvin. Radan viimeiselle ja kenties vaikeimmalle väylälle tultaessa Paju johti jo kahdella heitolla, mutta pelaajat joutuivat odottelemaan tiillä lähes 25 minuuttia ennen pelilupaa.

- Siinä ehti päässä käydä kaikenlaista ja kyllä minua jännittikin. Onnistuin kuitenkin heittämään rollerin keskelle väylää ja lähestymään 8 metriin korista. Siinä vaiheessa tiesin, että minun ei tarvitse saada eagle-puttia sisään, joten vain varmistelin heittämällä korin alle, Paju kommentoi tunnelmia ennen palkintojenjakoa.

Voitto on Pajun uran hienoin, vaikka meriittilista on nuorelle pelaajalle vaikuttava. Paju on junioreiden maailmanmestari vuodelta 2010, junioreiden Euroopan mestari, Suomen mestari sekä kahden vuoden takainen MM-kuutonen.

Geneven EM-kisat olivat suomelle menestyksekkäät, sillä Juho Parviainen oli avoimen sarjan kolmas ja hallitseva suomen mestari Pasi Koivu neljäs.

Ville Piippo voitti yli 40-vuotiaiden mestaruuden ja Jenni Eskelinen naisten mestaruuden. Junioreiden sarjassa Niko Rättyä oli toinen.

Suosittelemme sinulle