Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Tulikuuma La Liga –avaus: Malagalle kaksi punaista, veskarin tasoitusmaali hylättiin

La Ligan avausottelusta ei tapahtumia puuttunut. Peliä värittivät epäonnistunut pilkku, kaksi punaista ja vielä lopussa maalivahdin puskema tasoitusmaali, joka kuitenkin hylättiin.

Luis Alberto tuuletti voitto-osumaa.
Luis Alberto tuuletti voitto-osumaa. Kuva: AFP/Lehtikuva
Vesa Laakso
Avaa Yle-sovelluksessa

La Ligan jalkapallokausi alkoi uskomattomalla kamppailulla, jossa Malaga löi Athletic Bilbaon 1-0.

Malagan voittomaalin teki Luis Alberto ensimmäisellä puoliajalla epäonnistuttuaan ensin rangaistuspotkusta. Gorka Iraizoz onnistui torjumaan pilkun, mutta Luis Alberto oli itse ensimmäisen paluupallossa, jonka laittoi tyhjiin. 

Ottelun loppuhetkillä tunteet kävivät kuumina, kun ensin Malagan Duda lensi 88. minuutilla ulos tönäistyään vastustajaa rinnasta. Lisäajan toisella minuutilla Malagan Vitorino Antunes rappasi vastustajan puolestaan suoran punaisen arvoisesti, joten Malaga joutui pelaamaan viimeiset minuutit kahden miehen vajaalla.

Athletic nosti vielä viime hetken vapaapotkuun ylös maalivahti Iraizozin, joka puskikin tasoitusmaaliin. Athletic aloitti jo villit maalijuhlat, mutta ilo oli ennen aikainen, sillä maali hylättiin. Ilmeisesti avustava tuomari oli nähnyt tilanteen paitsiona.

Näin Malaga onnistui kuin onnistuikin viemään huippujännittävän pelin nimiinsä kahden miehen vajaalla.

Suosittelemme sinulle