Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Raportti: Venäjä-pakotteiden vaikutukset jäänevät vähäisiksi

Venäjän talouskasvu on hidastunut pakotteista riippumattomista syistä jo vuodesta 2013 alkaen, mikä on heijastunut Suomen talouskehitykseen, kerrotaan pakotteiden vaikutuksia selvittäneessä raportissa. Venäjän tuontikiellon kumulatiivinen suora vaikutus Suomen bruttokansantuotteeseen on noin 0,1 prosenttia ja työttömyyteen hyvin marginaalinen.

Markus Sovala.
Markus Sovala. Kuva: Yle
Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjä-pakotteiden vaikutukset jäänevät vähäisiksi, arvioidaan hallituksen keskiviikkona julkistamassa raportissa.

Raportissa todetaan, että Venäjän talouskasvu on hidastunut pakotteista riippumattomista syistä jo viime vuodesta alkaen, mikä on heijastunut Suomen talouskehitykseen.

Venäjä-pakotteilla on merkittäviä vaikutuksia joidenkin yritysten tai sektoreiden näkymiin, mutta kokonaistaloudelliset vaikutukset jäävät todennäköisesti vähäisiksi, raportissa kerrotaan.

Venäjä asetti elintarvikkeille elokuun alussa tuontikiellon. Suurin välitön vaikutus Suomessa heijastuu maitotuotteiden tuotantoon.

Valtiovarainministeriön kansantalousosaston analyysin mukaan Venäjän tuontikiellon kumulatiivinen suora vaikutus Suomen bruttokansantuotteeseen on noin 0,1 prosenttia ja työttömyyteen hyvin marginaalinen.

Venäjän talouskasvun heikkeneminen alentaa Suomen kokonaistuotantoa tänä ja ensi vuonna yhteensä noin puoli prosenttia. Suomen työttömyysastetta Venäjän kasvun hiipuminen nostaa ensi vuoden loppuun mennessä noin 0,2 prosenttiyksiköllä suhteessa viime vuoden joulukuun ennusteeseen.

Suomen Pankin mukaan Venäjän asettama tuontikielto alentaa Suomen tämän vuoden kokonaistuotantoa suoraan noin 0,1 prosenttia. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen VATT:n arvio samasta asiasta on 0,01 prosenttia.

Venäjä-pakotteiden vaikutuksia arvioineen raportin laatimiseen osallistuivat Suomen Pankki, VATT ja useat ministeriöt.

Valtiovarainministeriö julkistaa syksyn talousennusteensa 15. syyskuuta. Ylijohtaja Markus Sovala valtiovarainministeriöstä sanoo, että ennusteessa arvioidaan, ettei Suomen talous kasva tänä vuonna lainkaan eli kokonaistuotannon kasvu on nolla.

Tämän vuoden lopulla odotettavissa on maltillista käännettä parempaan. Ilman myönteistä käännettä kokonaistuotanto voisi supistua, mikä merkitsisi kolmatta miinusmerkkistä vuotta putkeen Suomen taloudessa.

Suosittelemme