Terveisiä täältä taivaalta Barcelonan ja Amsterdamin väliltä. Kymmenen kilometrin korkeudessa ajattelin ottaa pienen riskin ja kirjoittaa tällä kertaa kortinpeluusta.
Viimeisen viikon ajan olen päässyt seuraamaan lähietäisyydeltä European Poker Tourin turnauksia Barcelonan kasinolla. Pienimpiin niistä saattoi kuka tahansa osallistua muutaman satasen hinnalla, kun taas rahallisesti isoin turnaus oli ns. Super High Roller, jonka osallistumismaksu oli 50 000 euroa. Kyllä: viisikymmentätuhatta.
Tällaiset summat eivät mitenkään mahdu omaan tajuntaani, mutta pokerissa liikkuvat isot rahat. Hyvin isot. Niin tosin liikkuu monessa muussakin pelissä.
Itse pääsin kansainvälisen pelifirman karsinnan voitettuani kokeilemaan onneani ja taitojani maailman kovimpia pokeriammattilaisia vastaan Barcelonan pääturnauksessa. Sen pelinä oli pelin ylivoimaisesti suosituin muoto: No Limit Texas Hold'em. Tähän EPT Barcelonan Main Eventiin osallistui tänä vuonna yli 1400 pelaajaa, ja sitä voi huoletta pitää yhtenä maailman merkittävimmistä pokeriturnauksista.
Turnauksen voittaja ratkeaa tätä kirjoitettaessa finaalipöydässä. Yhä mukana olevat kahdeksan pelaajaa istuvat korttien ääressä kuudetta (pitkää) päivää. Itse putosin ensimmäisenä pelipäivänä, seitsemän tunnin pelaamisen jälkeen. Tuossakin ajassa ehti saada aavistuksen siitä, miten vaativaa on keskittyä niin omaan kuin ympärillä istuvien pelaajien strategiaan, panostamiseen ja olemukseen tunti toisensa jälkeen.
Ilmastointi jauhaa, nälkä kurnii vatsassa, tuolikin on vähän epämukava, ja noviisina keskittyminen pelkästään siihen ettei näyttäisi hermostuneelta vie energiaa. Lopulta käteen jäi korttien sijaan vain väsymys, pettymys ja lievä flunssa. Lopullinen putoamiseni oli lisäksi kohtuullisen julmaa sorttia, sillä viimeinen ns. all in -käteni QQ kaatui viimeisellä pöytään käännetyllä kortilla eli "riverillä" KQ -kättä vastaan. Yksi pakassa jäljellä olleista kolmesta kuninkaasta – jonka todennäköisyys oli vajaan seitsemän prosentin luokkaa – sinetöi kohtaloni.
Läheinen sukulainen on shakki, sillä siinäkin pelaajan menestys riippuu pitkälti henkisistä ominaisuuksista. Strategisista taidoista, kärsivällisyydestä, kestävyydestäkin. Fyysinen taitoelementti molemmista peleistä puuttuu.
Melko huonoa tuuria siis. Toisaalta edeltävien tuntien aikana pelasin välillä hyvin, välillä selvästi heikommin. Tajusin myös putoamisen jälkeen, että paremmalla pelillä olisin luultavimmin ollut epäonnisen rouvaparinkin jälkeen turnauksessa mukana.
Huljutellessani pettymystä ja varpaitani hotellin uima-altaalla jäin pohtimaan sitä, voisiko pokeria ajatella urheilulajiksi. Englanniksi pelistä puhuttaessa kuulee toisinaan käytettävän sanaa "sport", mutta suomeksi urheilulaji nimeltä pokeri särähtää pahasti korvaan. Olen silti vakuuttunut, että ammattilaistasolla pokerinpeluulla on paljon enemmän yhtäläisyyksiä huippu-urheilijoiden kilpailemiseen kuin summittaiseen sokkoammuntaan Ässä-arpojen, Loton tai markettien ja huoltoasemien peliautomaattien äärellä.
Kortit ovat totta kai oma lukunsa. Niiden kanssa käy välillä hyvää ja välillä huonoa tuuria. Silti vielä isompi merkitys pelaajan menestykselle isossa pokeriturnauksessa on sillä, miten hyvin tajuaa omien korttiensa sekä vastustajien korttien vahvuuden tai heikkouden kussakin tilanteessa.
Kärjistäen: pokerissa parhaat kortit eivät voita läheskään aina. Parhaat pelaajat sen sijaan voittavat hyvin usein. Monissa kovimmissa pokeriturnauksissa ympäri maailman kärkisijoilla ovat tutut ammattilaisnimet. He ovat paitsi taitavia pelaamaan korttia myös äärimmäisen kunnianhimoisia kilpailijoita.
Läheinen sukulainen on shakki, sillä siinäkin pelaajan menestys riippuu pitkälti henkisistä ominaisuuksista. Strategisista taidoista, kärsivällisyydestä, kestävyydestäkin. Fyysinen taitoelementti molemmista peleistä puuttuu. Kumpaakin pelataan lisäksi pöydän ääressä, tuolilla istuen, toista tai toisia pelaajia vastaan. Isoin ero on luonnollisesti se, ettei shakissa ole minkäänlaista epätäydellisen informaation tai täysin pelaajasta riippumattoman tuurin elementtiä.
Kumpaakaan peliä tuskin ihan äkkiä – tai koskaan – nähdään olympialajeina. Varmaan ihan hyvä niin.
Pokeri on peli, jossa periaatteessa kuka tahansa voi oppia taitavaksi (ja voittavaksi) pelaajaksi. Joillekin kyky ymmärtää peliä ja taito kilpailla voi tuottaa isoja taloudellisia palkintoja. Joillekin. Moni muu voi löytää itsensä peliongelmista ja veloista. Tämän riskin välttämiseksi sopii varoittaa ja valistaa – myös jakamalla tietoa itse pelistä. Pelistä joka on pohjimmiltaan yksinkertainen, mutta jonka suurimmat tähdet ovat miltei poikkeuksetta taitojaan vuosia kehittäneitä lahjakkuuksia. Pelistä, jonka pyörittämiseen keskittyvät yritykset tahkovat myös valtavaa voittoa todellisilla tai virtuaalisilla kasinoillaan.
Ei pokerista urheilua saa, ainakaan niin kauan kuin sen pelaaminen perustuu lähtökohtaisesti rahaan. Sillä on kuitenkin oma kiehtova paikkansa jossain uhkapelin, sijoittamisen ja kilpailun välimaastossa. Urheilufanille pokeriturnausten seuraaminen tarjoaa lisäksi parhaimmillaan hillitöntä draamaa, joka pesee tv-viihteenä monta urheilulajia. Pokeri on henkien taistoa, joka voi yltyä paikoitellen miltei yliluonnolliseksi ajatusten lukemiseksi.
Itselleni ei tuota vaikeuksia valita kanavaa, jos pitää valita esimerkiksi jääpallon ja pokerin välillä. Toisessa tihrustetaan pilleriä. Toinen on niin jännää, että pitää melkein ottaa pilleri.
Tommy Lindgren