Stoke City vastasi lauantain Valioliigakierroksen jättiyllätyksestä, kun joukkue haki kolme pistettä Manchester Cityn kotiluolasta 1-0-voitolla. Tulos on todellinen harvinaisuus Etihad-stadionilla, sillä kyseessä on toinen kerta 71 otteluun, kun City jää kotonaan maaleitta.
Ottelun ainoan maalin iski Stoken hyökkääjä Mame Biram Diouf kotijoukkueen Joe Hartin suosiollisella avustuksella.
Avausjaksolla Manchester Cityn manageri Manuel Pellegrinille aiheutti päänvaivaa Fernandon loukkaantuminen. Portosta hankittu puolustava keskikenttämies oli aloittanut kaikki ottelut Valioliigassa toistaiseksi. Hänen tilalleen vaihdettiin maanmies Fernandinho.
Ensimmäisen jakson paras paikka osui lisäajalla Yaya Tourelle, mutta Norsunluurannikon tähtipelaaja laukoi pallon ylärimaan.
Ottelun ainoa osuma nähtiin 58. peliminuutilla.
Hannoverista Stokeen saapunut senegalilaiskärki Diouf kirmasi komeaan 70 metrin juoksuun. Joe Hartille sattui Cityn maalilla kömmähdys, sillä Dioufin löysähkö laukaus meni maaliin maajoukkuevahdin jalkojen välistä.
City hallitsi etenkin toista jaksoa selvästi, mutta hallitseva mestari ei onnistunut murtamaan vierailijoiden puolustusmuuria.
Viisi minuutti ennen ottelun loppua tunteet kuumenivat, kun kotijoukkue vaati rangaistuspotkua. Erotuomari Lee Mason ei kuitenkaan rangaistuspotkua tuominnut, vaan antoi sen sijaan varoituksen Tourelle filmaamisesta.
Voitto oli erityisen makea Stoken manageri Mark Hughesille, jonka puolentoista vuoden aikakausi Manchester Cityn peräsimessä päättyi vuonna 2009 katkerasti.
Swansea nousi sarjakärkeen
Swansean mainio alkukausi sai jatkoa, kun walesilaisseura voitti West Bromwichin selvästi 3-0.
Nathan Dyer vei kotijoukkueen johton vain reilun minuutin pelin jälkeen. Wayne Routledge lisäsi avausjaksolla johtoa akrobaattisella laukauksella. Dyer iski ottelussa veiä toisen osuman ja pienikokoinen laitahyökkääjä nosti kauden maalisaldonsa jo kolmeen.
Swansea siirtyi puhtaalla pelillä Valioliigan kärkeen.
Neil Warnock johdatti ensimmäistä kertaa Crystal Palacea Valioliiga-ottelussa, kun joukkue matkasi Newcastlen vieraaksi. Kokeneen managerin esnimmäisestä ottelusta tuli todellinen jännitysäytelmä.
Vieraiden Dwight Gayle alotti maalinteon vain 30 sekunnin pelin jälkeen, ja ManU:sta takaisin Palaceen palannut Wilfried Zaha tasoitti ottelun 3-3:een, kun lisäaikaa oli pelattu lähes viisi minuuttia.
Southampton haki puolestaan täyden pistepotin Itä-Lontoosta West Hamin vieraana. Morgan Schneiderlin iski kahdesti ja Hollannista saapunut Graziano Pelle osui ensimmäistä kertaa Saints-paidassa.
Charlie Austinin osuma riitti Queens Park Rangersille kauden avauspisteisiin Sunderlandin vieraillessa.
Sami Hyypiän valmentama Brighton nousi lisäajalla tasoihin Charltonia vastaan Mestaruussarjassa. Kotijoukkueen molemmat maalit iski toppari Lewis Dunk, kun Charltonin Igor Vetokele oli vienyt vierailijat kahdesti johtoon.