Eteläafrikkalainen toimittaja Ian Michler on Suomessa kertomassa maansa vääristyneestä metsästyskulttuurista. Hänen tavoitteenaan on kiertää ympäri Eurooppaa, sillä ongelman rahoittajat löytyvät täältä.
– Yli 99 prosenttia maamme metsästysturisteista tulee ulkomailta, Michler kertoo.
Jotta metsästysmatkasta tulee varmasti onnistunut, järjestetään ne aidatuilla alueilla. Eläinten riittävyys varmistetaan puolestaan kasvattamalla niitä maatiloilla. Erikokoisia tiloja on noin 150 ja niissä pidetään arviolta 6000–8000 petoeläintä.
Tarhaleijonia suositaan, sillä sellaisen saa ampua reilulla 6000 eurolla. Vapaan ja villin leijonan metsästykseen tarvittavat luvat saattavat maksaa ulkomaalaiselle turistille kymmenkertaisesti.
Michlerin mukaan toimintaa yritetään salata, eikä kuvaajia päästetä tiloille. Tarhaajat pelkäävät, että kuvat häkeissä kasvatetuista leijonista saattaisivat vähentää turistien määrää. Maan lakien mukaan tarhakasvatus ei ole laitonta, jos eläimiä ympäröivä aita on riittävän vahva ja korkea.
Leijonanpennut turistien ilona
Leijonien kasvatustoiminta tarhoilla on järjestelmällistä. Pennut erotetaan emoistaan 2-3 viikon iässä, minkä jälkeen ne totutetaan ihmisen käsittelyyn. Pennut viedään omiin aitauksiinsa ja niitä esitellään turistien viihdyttämiseksi. Michlerin mukaan turisteille uskotellaan, että pentuja kasvatetaan tutkimustarkoituksessa tai lajin säilyttämiseksi.
– Turistit maksavat, jotta pääsevät paijaamaan leijonanpentuja. Pentujen hoitajat tulevat Euroopasta ja myös suomalaisia nuoria on ollut huolehtimassa pennuista. He ovat vapaaehtoisia nuoria, jotka eivät tiedä mitä tekevät, Michler kertoo.
Kun pennut kasvavat liian suuriksi ja alkavat olla liian arvaamattomia paijattaviksi, siirretään ne metsästykseen tarkoitetuille isommille tiloille.
Michler pelkää, että toiminta laajenee myös naapurimaihin, sillä leijonat tuottavat hyvin rahaa. Kun turisti on paijannut pennun, ja toinen vienyt pään ja nahan, myydään luut Aasian markkinoille.
Suomesta satakunta metsästäjää Afrikkaan vuosittain
Kilpailu- ja kuluttajavirastosta arvioidaan, että heidän ylläpitämässä matkatoimistojen rekisterissä on noin kuusi matkanjärjestäjää, jotka tarjoavat ulkomaille suuntautuvia metsästysmatkoja.
Yksi näistä yrityksistä on Jahtimatkat, joka on järjestänyt metsästysmatkoja ulkomaille viidentoista vuoden ajan. Yrityksen oppaan Panu Kähärän mukaan metsästysmatkailu on yleistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.
– On uskallusta lähteä ja haetaan uusia asioita, Kähärä kertoo.
Kähärä painottaa, että Jahtimatkat on ottanut eettisen puolen huomioon. Esimerkiksi autoista ei ammuta yhtään mitään.
– Totta kai siellä on kasvatustiloja, ja on erinäköisiä aitauksia, Kähärä sanoo.
Hänen mukaansa metsästykseen käytetyt alueet ovat kuitenkin isoja ja verrattavissa suomalaiseen hirvimetsästykseen, jota sitäkin rajoittavat hirviaidat. Aidoilla myös suojellaan alueen asukkaita ja liikennettä muutoin laajalti liikkuvilta eläimiltä.
– Pääsääntöisesti metsästys tapahtuu sellaisilla alueilla, että ne ovat useita tuhansia, jopa useita kymmeniä tuhansia hehtaareita. Voin sanoa omakohtaisesta kokemuksesta viime keväältä, että kyllä siellä mentiin ihan aamusta iltaan ja jäljittämällä jäljitettiin niitä leijonia.
Kähärän mukaan suomalaiset metsästäjät kysyvät etukäteen, millaista metsästys on paikan päällä. Monenlaisista kokemuksista on kuultu muualta.
– Joku on käynyt sellaisella matkalla, missä hörpitään olutta auton lavalla, ajetaan ympyrää ja sieltä räiskitään niitä menemään, niin eihän siinä ole mitään järkeä! Kähärä painottaa.
Kähärä arvioi, että kaikkiaan Suomesta Afrikkaan suuntaa vuosittain noin 100–200 metsästäjää. Heistä osa käy matkoilla omatoimisesti ja osa matkanjärjestäjien kautta.
