Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Kielten kursseilla osa opiskelijoista lamaantuu

Korkeakouluopiskelijoista osa kokee tietyt opetustilanteet ahdistaviksi ja jopa välttelee niitä. Usein lamaannuttavan jännityksen taustalla ovat ikävät kokemukset aiemmista, samankaltaisista tilanteista.

Ahdistus
Kuva: Mari Nupponen / Yle
Mari Nupponen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yliopisto- ja korkeakouluopinnoissa on mahdotonta vältellä tutkinnon kannalta pakollisia kielten kursseja.

Osa opiskelijoista on aiemmissa opinnoissaan kokenut epämiellyttäviä tilanteita ja nämä saattavat nousta pintaan vuosienkin päästä.

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella opiskeleva nainen on jo muutaman vuoden vältellyt englannin kielen kursseille osallistumista.

Mikään muu kurssi ei aiheuta samoja tuntemuksia eli ahdistusta, tärinää, hikoilua ja tällaisia tyypillisiä jännittämisen oireita.

opiskelija

– Mikään muu kurssi ei aiheuta samoja tuntemuksia eli ahdistusta, tärinää, hikoilua ja tällaisia tyypillisiä jännittämisen oireita.

Ahdistus englannin kielen opetusta kohtaan syntyi jo ala-asteella.

– Minulla oli sellainen opettaja, joka otti minut silmätikukseen ja sen jälkeen englannin kurssit ovat olleet äärimmäisen vaikeita, opiskelija toteaa.

Muille kursseille osallistuminen ja englannin puhuminen töissä tai vapaa-ajalla ei aiheuta vaikeuksia

– Toivoisin, että olisi erillinen pienryhmä opiskelijoille, joita oikeasti jännittää. Opettajakin voisi huomioida sen, että jännittynyt ihminen joutuu olemaan koko sen tunnin ajan erilaisessa valmiustilassa, opiskelija pohtii.

"Moni lähti itkien"

Karelia-ammattikorkeakoulussa työskentelevä englannin ja saksan kielen lehtori Kaija Sankila on tavannut menneisyydessä oppilaitaan itkettäviä opettajia ja nähnyt myös kuinka hänen omilla kursseillaan joku joutuu lähtemään luokasta.

– Kieltenopetuksessa mennään hyvin henkilökohtaiselle tasolle ja omaan persoonaan. Sen ahdistuksen näkeminen on aika vaikeaa.

Toivoisin, että olisi erillinen pienryhmä opiskelijoille, joita oikeasti jännittää.

opiskelija

Omilta opiskeluajoiltaan Sankila muistaa kuinka eräs opettaja sai monet itkemään tunneilla.

– Meillä aika moni lähti itkien ääntämiskursseilta, jotkut jättivät tulematta ja jotkut vain purivat hammasta, Sankila toteaa.

Pakolliset kurssit

Omassa opetustyössäänkin Sankila on törmännyt samaan ilmiöön kun joku hänen kurssilaisistaan on joutunut poistumaan luokasta tai alkanut itkeä.

Kieltenopetuksessa mennään hyvin henkilökohtaiselle tasolle ja omaan persoonaan.

Kaija Sankila

– Tällöin menen opiskelijan perään ja jätän muille luokkaan tehtäviä siksi aikaa, Sankila kertoo.

Opiskelija voi kertoa jännityksestään tai peloistaan opettajalle.

Pakolliset kurssit on joskus mahdollista suorittaa omien valmiuksen mukaan.

– On olemassa vaihtoehtoisia suoritustapoja. Suullisissa esityksissä eräs vaihtoehto on pitää esitys pelkästään opettajalle.

TÄSMENNETTY 8.9.2014 klo 13:01 lausetta: Karelia-ammattikorkeakoulussa työskentelevä englannin ja saksan kielen lehtori Kaija Sankila on tavannut oppilaitaan itkettäviä opettajia ja nähnyt myös kuinka hänen omilla kursseillaan, joku joutuu lähtemään luokasta.

Muotoon:

Karelia-ammattikorkeakoulussa työskentelevä englannin ja saksan kielen lehtori Kaija Sankila on tavannut menneisyydessä oppilaitaan itkettäviä opettajia ja nähnyt myös kuinka hänen omilla kursseillaan joku joutuu lähtemään luokasta.

Suosittelemme