Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Etyj: Ukrainan tulitauko on pitänyt

Lähipäivät ovat ratkaisevia Ukrainan tulitauon kannalta. Osapuolten on määrä vapauttaa kaikki sotavankinsa keskiviikkona.

Ukrainalaissotilaat tarkastivat öisessä armeijan tarkastuspisteelle suunnatussa hyökkäyksessä tuhoutunutta armeijan ajoneuvoa Mariupolin lähistöllä 7. syyskuuta 2014.
Ukrainalaissotilaat tarkastivat öisessä armeijan tarkastuspisteelle suunnatussa hyökkäyksessä tuhoutunutta armeijan ajoneuvoa Mariupolin lähistöllä 7. syyskuuta 2014. Kuva: Philippe Desmazes / AFP / Lehtikuva
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Itä-Ukrainan tulitauko on pääosin kestänyt, kertoo Ety-järjestön puheenjohtajamaa Sveitsi. Ety-järjestön edustajat kokoontuivat tänään maanantaina ylimääräiseen kokoukseen Wieniin.

Tulitauko on edelleen herkkä ja lähipäivät ratkaisevat sen pysyvyyden, Sveitsin edustaja Thomas Greminger jatkoi.

Etyjillä on Ukrainassa noin 250 henkilöä valvomassa tulitaukoa.

Osapuolet ovat sopineet vankienvaihdosta, kertoo puolestaan separatistien johtajistoon kuuluva Andrei Purgin uutistoimisto Reutersille. Osapuolten on määrä keskiviikkona luovuttaa kaikki sodan aikana ottamansa sotavangit.

Separatistit ovat syyttäneet Ukrainan hallitusta viivyttelystä vankienvaihdon toteuttamisessa. Kiovan hallitus ei ole suostunut antamaan nimilistaa omista sotavangeistaan, kertovat venäläisissä tiedotusvälineissä haastatellut separatistijohtajat.

Suosittelemme