Sosiaalisessa mediassa leviävä #kutsumua-kampanja on kerännyt paljon kehuja. Lukiolaiset taistelevat kampanjalla koulukiusaamista vastaan.
– Monet piilottelevat kiusaamista eivätkä uskalla kertoa siitä kenellekään. En ole edes tiennyt, että muutamaa kaveriani on kiusattu. #Kutsumua on tuonut tapauksia aika hyvin esille, sanoo oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Karoliina Redsven Kotkan Lyseon lukiosta.
#Kutsumua-kampanjan ideana on ottaa kuva kahdesta sanasta: toinen kuvaa sitä lokeroa, johon kiusattu on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka hän tahtoisi muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Ensimmäisen sanan päälle vedetään viiva. Tämän jälkeen kuva jaetaan sosiaalisessa mediassa.
Vaarana hetken hurma
Koulukiusaamista ehkäisevä KiVa Koulu -ohjelma pitää kyseenalaisena yksittäistä tempausta, joka lisäksi sisältää riskejä.
– Siitä, että kertoo omasta kokemuksestaan, saa ehkä hetkeksi hyvän tunteen itselleen. Kääntöpuolena on, että joku voi käyttää tietoja hyväkseen, sanoo erityisasiantuntijaElisa Poskiparta KiVa Koulu -ohjelmasta Turun yliopistosta.
En ole edes tiennyt, että muutamaa kaveriani on kiusattu. #Kutsumua on tuonut tapauksia aika hyvin esille.
Karoliina Redsven
#Kutsumua-kampanjaan ovat lähteneet mukaan monet julkkikset ja entiset koulukiusatut. Poskiparta on huolissaan erityisesti niistä tällä hetkellä koulukiusatuista, jotka innostuvat kampanjasta.
– En suosittele sitä kenellekään kiusatulle, paitsi jos hänellä on iso tukiryhmä takanaan. Mutta jos häntä kiusataan koulussa, niin silloinhan ryhmä on häntä vastaan. Vaarana on hetken hurma, jonka jälkeen kiusattu jää taas yksin.
Koko luokan voimin
Poskiparta ihmettelee myös sitä, miksi kampanja nostaa esiin vain koulukiusatut.
– Mikseivät myös kiusaajat tule esiin? Tai ne, jotka ovat nähneet kiusaamista eivätkä puuttuneet siihen?
KiVa Koulu -ohjelman tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä koulukiusaamista peruskouluissa. Kouvolassa sijaitseva Korian koulu palkittiin tänä vuonna valtakunnallisena KiVa-kouluna. Ohjelmalla on siis sama tavoite kuin #Kutsumua-kampanjalla.
Mikseivät myös kiusaajat tule esiin? Tai ne, jotka ovat nähneet kiusaamista eivätkä puuttuneet siihen?
Elisa Poskiparta
– On hienoa, että nuoret keskustelevat ja lähtevät kamppailemaan tärkeän asian puolesta. Tapa voisi vain olla toinen. Ongelmaan pitää puuttua koko luokan tai ryhmän eikä pelkästään kiusatun kautta.
KiVa Koulu -ohjelmaan on rekisteröitynyt noin 90 prosenttia Suomen peruskouluista.