Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Stubb EU-pakotteista: Suomi tukee pakotteita – aikataulu haasteellinen

Stubb kommentoi uusia pakotteita  EU-ministerivaliokunnan ylimääräisen kokouksen jälkeen.

Alexander Stubb.
Pääministeri Alexander Stubb. Kuva: Jari Lam / Lehtikuva
Paula Tapiola
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi on koko ajan tukenut EU-linjaa Venäjän vastaisista pakotteista, pääministeri Alexander Stubb (kok.) vakuutti hallituksen tiedotustilaisuudessa vähän seitsemän jälkeen maanantaina. Aikataulu uusia pakotteiden voimaanastumiselle on kuitenkin pääministerin mielestä haasteellinen.

– Hallitus oli johtopäätöksistä yksimielinen, mutta Suomena emme ole olleet yhtä mieltä oikeasta ajankohdasta.

Pääministerin mukaan Brysselissä neuvotellaan vielä tänä iltana pakotteiden voimaanastumisen aikataulusta. Virallisesti ne astuvat voimaan, kun pakotelista julkistetaan EU:n virallisessa kirjassa.

Stubb huomautti, että Ukrainan ja Venäjän neuvottelut ovat edenneet. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön raporttien mukaan Itä-Ukrainan tulitauko on pitänyt suhteellisen hyvin.

– Olemme vahvasti sitä mieltä, että tulitauko ei vielä tällä hetkellä ole ollut pysyvä. Jää katsottavaksi, koska pakotteet astuvat voimaan.

– Tulitauon voimaanastuminen on suhteellista. Siinä on 12 osiota. Karkeasti voi sanoa, että noin 30–40 prosenttia siitä on toteutunut, Stubb arvioi.

Hän huomautti, että tänään maanantainakin on ollut raportteja kuolonuhreista ja joukkojen liikehdinnästä.

– Suorat vaikutukset näistä pakotteista eivät meidän analyysimme mukaan ole suuria Suomelle. Olen erittäin huolestunut epäsuorista vaikutuksista ja mahdollisista Venäjän vastapakotteista.

– On mahdotonta tietää, mitä sieltä tulee. Tärkeintä on tulitauko, ja että ihmisiä ei kuole, Stubb huomautti.

Stubb kommentoi uusia pakotteita  EU-ministerivaliokunnan ylimääräisen kokouksen jälkeen. Hän huomautti, että Suomi hyväksyi pakotteet jo viime perjantaina, eikä Suomella ole ollut varaumia.

Kansainväliset uutistoimistot kertoivat jo maanantai-iltapäivänä, että Euroopan unioni panisi Venäjän vastaisia pakotteita toimeen tänään maanantaina, ja että muodollisesti pakotteet astuvat voimaan huomenna.

Suosittelemme sinulle