"Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä."
Seitsemän vuotta sitten tämä puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) lausunto nostatti Suomessa poliittisen syysmyrskyn. Suomen turvallisuuspolitiikkaa käsitelleen kohupuheensa Häkämies piti arvovaltaisille puolustusvaikuttajille – eikä missä tahansa, vaan Yhdysvaltojen pääkaupungissa.
Maailman poliittinen sää syksyllä 2007 oli tähän syksyyn verrattuna lauhkea. Maailmantalouden rapautumisesta ei ollut tietoakaan, Suomen talous oli iloisessa nousussa, mutta Suomi väänsi kallistuvista puutulleista Venäjän kanssa. Venäjällä ei ollut avoimia selkkauksia naapurimaidensa kanssa, mutta aiemmin samana vuonna se oli riidellyt neuvostosotilaan patsaan paikasta Virossa.
Ne, jotka kylmän sodan päätyttyä julistivat geopolitiikan kauden loppuneen Pohjois-Euroopassa, olivat yksinkertaisesti väärässä.
Jyri Häkämies vuonna 2007
Valtiojohdon yllättäneessä puheessa Häkämies analysoi seikkaperäisesti Suomen etuja, sotilaallisen liittoutumisen kysymyksiä, EU:n puolustusta ja kansainvälistä kriisinhallintaa monimutkaistuneessa maailmassa.
Venäjän merkityksen Suomen turvallisuudelle Häkämies nosti esiin puheensa lopussa. Hän visioi Venäjän muuttuvan tulevaisuudessa kasvavan sotilaallisen voimansa myötä entistä painavammaksi maailmanpoliittiseksi peluriksi ja totesi geopolitiikan palanneen voimalla Pohjois-Eurooppaan.
– Ne, jotka kylmän sodan päätyttyä julistivat geopolitiikan kauden loppuneen Pohjois-Euroopassa, olivat yksinkertaisesti väärässä. Meidän, jotka olemme vastuussa Suomen kansallisesta puolustuksesta, tulee vetää tästä tietyt johtopäätökset, Häkämies puhui.
Arkadianmäellä Häkämiehen Venäjä-puhe leimattiin yli puoluerajojen veneenkeikuttamiseksi. Sekä pääministeri että presidentti irtisanoutuivat lausunnosta, jonka katsottiin haittaavan Suomen etuja.
Sosiaalidemokraattien silloinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma (sd.) sanoi puhetta onnettomaksi tekeleeksi ja syytti kokoomusta mörköleikin kehittelystä. Saman puolueen silloinen ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja kutsui puhetta harkitsemattomaksi ja katsoi puolustusministerin hämärtävän Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kehotti katsomaan Venäjää ennemminkin myönteisenä mahdollisuutena kuin haasteena. Jopa Häkämiehen puoluetoveri, silloinen ulkoministeri Ilkka Kanerva sanoi lausuntoa epäonnistuneeksi. Silloinen tasavallan presidentti Tarja Halonen kutsui Häkämiehen "painotuksia persoonallisiksi".
Venäjä, Venäjä, Venäjä -puheen jälkeen paljon vettä on virrannut Nevassa ja monta venäläiskonetta lennellyt Suomen ilmatilassa. Venäjä on sotinut naapuriaan Georgiaa vastaan, vallannut itselleen toisen naapurin Ukrainan alueita ja aseistanut Ukrainassa mellastavia separatisteja. Suhteet Baltiaan ovat jäädyksissä.
Näivettävään pakotekierteeseen Venäjän kanssa on Suomen lisäksi luisunut joka kuudes maailman valtio. Venäjä on koko 2000-luvun kasvattanut puolustusbudjettiaan, ja seuraavan kahden–kolmen vuoden aikana se aikoo paisuttaa asekuluja vielä 40 prosentilla.
Venäjän maailmanpoliittinen ja -taloudellinen painoarvo on huomattavasti kasvanut, ja nyt tarkasteltuna monet Häkämiehen ennustuksista ovat käyneet toteen. Mutta mitä mieltä ovat hänen aikalaispoliitikkonsa nyt? Oliko Venäjä-puheessa mitään perää?
Yksi kovimmista kriitikoista vuonna 2007 oli nykyinen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma. Heinäluoma pitää edelleen kiinni kritiikistään. Venäjä-puheenvuoroa hän pitää edelleen harkitsemattomana ja argumentoi puhetta vastaan "Suomen intresseihin" vedoten.
– Puheen uhka-analyysi oli ja on yksipuolinen. Suomen etujen mukaista ei ole luoda uusia kylmän sodan rintamalinjoja tai viholliskuvia, Heinäluoma kommentoi.
Heinäluoma arvostelee yhä myös puheenpitopaikkaa. Kriitikoiden pitäisi kertoa asiansa Suomessa tai Venäjällä, suoraan venäläisille.
Venäjää hän pitää Suomen ratkaisevan tärkeänä naapurina, jonka kanssa "Suomen linjana on pitää mahdollisimman hyvät suhteet erimielisyyksienkin keskellä".
– Vastakkainasettelun sijaan Suomen intresseissä on rakentaa yhteistyötä yli vanhojen blokkirajojen. Luulen, että nykyisessä tehtävässään [Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n] toimitusjohtaja Häkämies on asiasta aika lailla samaa mieltä, Heinäluoma kirjoittaa sähköpostihaastattelussa.
Vuonna 2007 Häkämiehen ulostulon mitätöi myös silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.). Vanhanen sanoi puhetta erinomaiseksi – "Venäjä-osuutta lukuun ottamatta".
Venäjä oli huomioitu hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Matti Vanhanen vuonna 2007.
Nyt Perheyrittäjien liiton toimitusjohtajan työt jättävä ja eduskuntaan paluuta aikova Vanhanen paljastaa, että seitsemän vuotta sitten Venäjä oli "huomioitu" hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
– Häkämiehen puheessa on kaukonäköisiä piirteitä, Vanhanen sanoo.
Tällä hetkellä Suomen keskeiset turvallisuuspoliittiset haasteet eivät Vanhasen mielestä liity pelkästään Venäjään, mutta Venäjä on "kolmen kärjessä".
Myös hän pitää yhä epäonnistuneena diplomatiana tiukan Venäjä-kritiikin esittämistä Yhdysvalloissa.
– Venäjän osoittelu sormella Yhdysvalloista käsin oli yksi syy kuohuntaan, Vanhanen selittää.
Nykyinen ulkoministeri, silloinen ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) syytti vuonna 2007 puolustusministeri Häkämiestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan hämärtämisestä. Lausunto oli hänen mielestään yksipuolinen ja annettu väärässä paikassa.
Juuri tällä hetkellä – – turvallisuuspoliittisia haasteita ei ole vain yhtä, vaan kolme: Isis, Ebola ja Venäjä.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja 2014
Nyt Tuomioja sanoo, ettei "vuoden 2007 asioihin kannata palata". Juuri tällä hetkellä, kasvavan keskinäisriippuvuuden maailmassa – turvallisuuspoliittisia haasteita ei ole nytkään vain yhtä, vaan kolme: Isis, Ebola ja Venäjä, Tuomioja sanoo.
Millainen haaste Venäjä sitten nykyään ulkoministerin mielestä on?
– Euroopan unioni ja Venäjä ovat epäonnistuneet suhteidensa parantamisessa. Tämä on kiinni pääasiassa Venäjästä. Silti tulee kysyä, onko EU:kaan onnistunut tässä parhaalla tavalla, vaikka se ei anna oikeutusta Venäjän kansainvälisen oikeuden vastaiselle toiminnalle, Tuomioja sanoo.
Silloinen tasavallan presidentti Tarja Halonen arvosteli Häkämiehen ottaneen asian esille ulkomailla ja synnyttäneen Suomen yhteisen linjan vastaisia käsityksiä.
Syyskuun lopussa hänen assistenttinsa vastasi Yle Uutisten haastattelupyyntöön ilmoittamalla, ettei "presidentti nykytilanteessa anna lainkaan Venäjää koskevia erillishaastatteluita".
Silloinen ulkoministeri ja Häkämiehen puoluetoveri Ilkka Kanerva ilmoitti pitävänsä puheen Venäjä, Venäjä, Venäjä -kohtaa epäonnistuneena. Nyt Kanerva toimii Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen varapresidenttinä ja Suomen Etyj-valtuuskunnan puheenjohtajana, ja on työssään jatkuvasti tekemisissä Venäjän kanssa. Kanerva ei lukuisista yrityksistä huolimatta vastannut Yle Uutisten haastattelupyyntöihin.
Kohun keskellä vuonna 2007 ministeri Häkämies puolustautui sanomalla pitäneensä puheen, joka oli Suomen virallisen linjan mukainen. Tätä tukevat hänen kautensa turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot: niissä raportoitiin selkeästi ja johdonmukaisesti Venäjän sotilaallisista panostuksista Suomen lähialueilla.
Venäjä oli silloin ja on edelleen Suomen keskeinen turvallisuushaaste.
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies 2014
Arvostelun jatkuttua Häkämies ilmoitti käyttävänsä "toista retoriikkaa, jos saisi pitää Venäjä-puheensa uudestaan".
Vaikka julkisesti Venäjää ei pidetty turvallisuushaasteena, Suomen puolustusbudjettia nostettiin joka vuosi vuoteen 2009 asti. Sen jälkeen Suomi muiden länsimaiden tavoin alkoi pienentää puolustusmenojaan.
Puolustusministerinä Häkämies toimi vuoteen 2011. Miten hän kommentoi puhettaan nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, EK:n toimitusjohtajana?
– Venäjä oli silloin ja on edelleen Suomen keskeinen turvallisuushaaste. Historia todisti, että puheen lause voimapolitiikan paluusta piti paikkansa, Häkämies sanoo.
Saamaansa kritiikkiä Häkämies pitää paitsi oppositiopolitikointina, myös suomettuneisuutena.
– Puheeni ei vastannut perinteistä ulko- ja turvallisuuspoliittista nuottia siitä, ettei mitään saa puhua. Kaikki tietävät, että Suomen ulko- ja turvallisuuspoliitikkaa on aina tehty naapuri huomioiden. Itse en koskaan saanut Venäjältä terveisiä tai kritiikkiä, hän sanoo.
Eero Heinäluoman silloisiin ja nykyisiin syytöksiin – joiden mukaan puhe loi tarpeettomia vastakkainasetteluja ja Suomen pitäisi keskittyä hyvien naapuruussuhteiden luomiseen – hän vastaa sanomalla, että Heinäluoma kiistää Venäjällä tapahtuneen kehityksen.
Saamaansa kritiikkiä Häkämies pitää paitsi oppositiopolitikointina, myös suomettuneisuutena.
– Kyllä, hyviin naapuruussuhteisiin pitää panostaa ja vastakkainasetteluja purkaa, mutta näin sanomalla Heinäluoma väistää kysymyksen, Häkämies sanoo.
Häkämiehen mukaan Heinäluoman lausunto ilmentää hyvin 1970- ja 1980-luvun ajattelua, jossa leimakirveellä lyötiin ulkopolitiikan kommentaattorit vaiteliaiksi. Häkämies kaipaa avointa keskustelua Venäjästä, koska ”asioista pitää puhua suoraan”.
Unohdetaan nykyiset ja entiset poliitikot, joista monet kiertävät suoran kysymyksen. Kysytään asiantuntijalta, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajalta Mika Aaltolalta: Pitääkö puolustusministeri Jyri Häkämiehen puhe vuodelta 2007Venäjästä Suomen pääasiallisena turvallisuushaasteena paikkansa?
Kyllä pitää, sanoo Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiiikan tunteva Aaltola. Ja tämän päivän maailmassa puhe on vielä enemmän totta kuin seitsemän vuotta sitten.
Vuonna 2007 Venäjän käytös oli jo muuttunut, mutta se oli jäänyt Häkämiehen kriitikoilta huomaamatta.
– Tänä päivänä Suomen turvallisuusuhat materialisoituvat sen kaltaisena toimintana, jota Venäjä on Ukrainassa harjoittanut, Aaltola sanoo.
Minkään muun valtion kuin Venäjän on vaikea edes kuvitella kohdistavan Suomeen – spekulatiivisia – sotilaallisia uhkia, ja Häkämiehen puhe osoitti, että niihin oli jo vuonna 2007 Suomessa varauduttu.
Puolustusministerin "virheenä" oli Aaltolan mukaan nostaa pöydälle uhka, joka pienelle maalle tyypillisesti olisi mieluummin pidetty pienen piirin tietona tai julkisena salaisuutena.
Vaikka Häkämiestä syytettiin Suomen etujen vahingoittamisesta, puheesta ei löydy Suomea vahingoittavaa tietoa.
Mika Aaltola
– Häkämies sanoi ääneen keskeisen suomalaisen puolustuspoliittisen strategian ja todellisuuden, jossa Venäjää pidetään uhkana.
Mieluummin Suomi olisi vuonna 2007 – kuten koko ajan kylmän sodan päättymisen jälkeen – keskittynyt visioimaan avointa ja kehittynyttä yhteiskuntaa ja ohjannut Venäjää integroitumaan länteen kuin muistuttanut turvallisuuspolitiikan realiteeteista.
Vaikka Häkämiestä syytettiin Suomen etujen vahingoittamisesta, Aaltola ei löydä puheesta Suomea vahingoittavaa tietoa. Häkämies yksinkertaisesti toi esiin Suomen näkökulman Suomen puolustuspolitiikkaan – avoimesti ja selkeästi.
– Puhe huomattiin varmasti myös Moskovassa. Viesti oli tärkeä tuoda esiin Washingtonissa, sillä Suomen aikomukset olivat aiheuttaneet Yhdysvalloissa hämmennystä, Aaltola sanoo.
Toisin kuin monet muut maat, Suomi ei ollut satsannut yhteisiin kansainvälisiin operaatioihin, ja Häkämies perusteli Suomen valintoja amerikkalaisyleisölle.
Aaltola muistuttaa kansanvallan toteutuvan parhaiten, kun erilaiset näkemykset pääsevät vapaasti esiin. Demokratian – siis kaikkien suomalaisten etu olisi, että Venäjään liittyviä haasteita käsiteltäisiin avoimesti ja realistisesti.
– Tämä siitäkin huolimatta, että Suomi on konsensusorientoitunut maa, ja Venäjä-kritiikkiä kritisoidaan.
Venäjän aikeista pitää tehdä kylmäverinen analyysi, sanoi tutkija Hiski Haukkala Kultarannan ulko- ja turvallisuuspolitiikkakeskustelussa viime kesänä. Poliitikkojen Yle Uutisille antamien Venäjä-kommenttien perusteella näyttää siltä, että Suomen puolustuspolitiikkaa ja Nato-suhteita kulisseissa ohjaava analyysi on tehty, mutta sitä ei toimittajille tai kansalle kerrota.
Analyysin johtopäätöstä pitää siis tyytyä arvailemaan tasavallan presidentin Sauli Niinistön ja pääministeri Alexander Stubbin (kok.) viime viikkoina tihentyneistä julkisista ulostuloista, joiden mukaan lännen ja Venäjän välille on kehkeytymässä uusi kylmä sota. Ihan oikeastiko, uusi kylmä sota – siis sellainen, jossa Suomi viimeksi vastaanotti nootteja, paleli yöpakkasissa ja pelkäsi jatkuvasti pahinta?
Voinee perustellusti todeta, että Häkämiehen kohupuheen visiot geopolitiikan paluusta ja Venäjästä Suomen keskeisenä turvallisuushaasteena olivat oikeita jo vuonna 2007.
Kokonaan eri asia on, saako sitä vieläkään sanoa ääneen.