Hyppää sisältöön

Bond-pahis Rautahampaan näyttelijä Richard Kiel on kuollut

Richard Kiel näytteli Rautahammasta kahdessa Bond-elokuvassa 1970-luvun loppupuolella.

Richard Kiel Hollywoodissa vuonna 2007. Kuva: Paul Buck / EPA

Yhdysvaltalainen näyttelijä Richard Kiel on kuollut. Bond-elokuvien Rautahampaana tunnettu näyttelijä oli 74-vuotias.

Kiel kuoli fresnolaisessa sairaalassa Kaliforniassa keskiviikkona. Sairaalalähde ei kerro hänen kuolinsyytä.

Kiel aloitti näyttelijänuransa 1960-luvulla. Yli kaksi metrisen Kielin roolihahmot olivat usein jättiläisiä tai konnia. Tunnetuimman roolinsa Kiel teki Rautahampaana kahdessa Bond-elokuvassa, vuonna 1977 ilmestyneessä 007 rakastettuni -elokuvassa ja kaksi vuotta myöhemmin Kuuraketissa.

– Olin vakuuttanut tuottajan, että Rautahampaalla pitäisi olla joitakin inhimillisiä piirteitä rautaisten hampaiden vastapainona, Kiel kertoi Hollywood Reporterin haastattelussa vuonna 2009.

– Taisin liioitella niitä. Minusta tuli liian miellyttävä tapettavaksi.

Suosittelemme sinulle