Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Evira: Rokote saattaa levittää kanojen keuhkotautia

Kanojen tarttuva keuhkoputkentulehdus pysyi pitkään poissa Suomesta. Nyt tauti on palannut ja heikentää muun muassa kanojen munintaa.

kasvattamo
Kuva: Pasi Takkunen / Yle
Antti Laakso
Avaa Yle-sovelluksessa

Kanojen keuhkoputkentulehdus on saattanut palata Suomeen rokotteiden mukana. Tauti on yleinen Euroopassa, mutta Suomesta se on pysynyt poissa kolme vuosikymmentä.

Kanojen tarttuva keuhkoputkentulehdus palasi yllättäen suomalaisiin kanaloihin vuonna 2011. Sitä on havaittu sekä muninta- että harrastekanaloista ja lisäksi broilerikasvattamoista.

– Kanojen tarttuva keuhkoputkentulehdus on koronaviruksen aiheuttama, erittäin helposti tarttuva tauti. Hengitystietulehduksen lisäksi kanoilla voi olla hedelmättömyyttä, muninnanlaskua, munan kuoren laatuongelmia ja munuaissairautta, mutta useimmiten kanat eivät siihen kuole, erikoistutkija Anita Huovilainen Eviran eläintautivirologian yksiköstä sanoo.

Useita eri tautikantoja

Evira on tutkinut keuhkoputkentulehduksen leviämistä yhdessä Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Tautikantoja on löytynyt useammanlaisia, joten myös tautilähteitä saattaa olla useita.

Mahdollista on, että elävä rokotevirus on muuttunut tautia aiheuttavaksi.

Eviran erikoistutkija Anita Huovilainen

Eviran mukaan on mahdollista, että viruskantoja on levinnyt esimerkiksi naapurimaista mahdollisen laittoman harrastekanatuonnin yhteydessä tai elävä rokotevirus on muuttumassa tautia aiheuttavaksi. Keuhkoputkentulehdusta yritetään välttää kanaloissa rokotuksilla.

– Mahdollista on, että elävä rokotevirus on muuttunut tautia aiheuttavaksi. Asia vaatii vielä lisäselvityksiä, Eviran Huovilainen sanoo.

Suosittelemme