Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Latvalalla revanssin paikka mestaruustaistelussa: "Taistelu ei ole vielä ohi"

Jari-Matti Latvala saalisti Australian MM-rallista kakkossijan.

Jari-Matti Latvala haastattelussa.
Valmis voittajaksi. Mikäli Jari-Matti Latvala ei aja maailmanmestariksi vielä tänä vuonna, on mies vaarallinen vastus myös ensi kaudella. Kuva: Miika Wuorela
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalainen täydensi hyvällä tuloksellaan tasaisten suoritustensa sarjaa, jollaista mieheltä on tällä kaudella totuttu näkemään.

Toista vuottaan Volkswagenin tiimissä ajava Latvala laskee rallin voiton menneen kahteen pieneen, mutta merkitsevään ongelmaan. Eroa kisan voittaneen tallikaverin Sébastien Ogierin ja Latvalan välille jäi lopulta vain 6,8 sekuntia.

- Pariin virheeseen tämä kaatui. Ensimmäisellä pätkällä oli ongelmia jarrujen kanssa ja lauantaina valitsimme väärät renkaat. Tiimillä oli saman sääryhmän tiedot, mutta silti me kaikki kolme lähdimme eri renkailla matkaan. Seb ajoi täydellisesti ne pätkät, tunnusti Latvala.

Tappio maistui kitkerältä, mutta Latvala oli tyytyväinen omaan ajoonsa, johon parannusta debyyttikaudesta saksalaistiimissä on tullut rutkasti lisää tasaisuutta ja nopeutta.

- Se oli meiltä liian aikainen päätös. Mutta se on nyt historiaa. Tärkeintä on kuitenkin, että olemme parantaneet viime vuodesta, jolloin olimme neljäs ja melkein pari minuuttia Sebiä perässä.

Latvalan ja Ogierin ero MM-taistelussa repsahti nyt 50 pisteeseen, mutta Latvala lupaa taistella niin kauan kuin teoreettiset mahdollisuudet ovat olemassa.

- Mahdollisuuteni maailmanmestaruuteen heikkenivät nyt, mutta taistelu ei ole ohi ennen kuin se on todella ohi. Odotan Ranskan asfalttiteitä innolla.

Uudenlaista päättäväisyyttä mies osoitti sillä, ettei tiukassa kisatilanteessa vertaillut itseään enää haastajiinsa.

- Sunnuntaina en halunnut ollenkaan väliaikoja autooni. Keskityin vain omaan ajooni, mikä tuntui henkisesti hyvältä ratkaisulta. En siis ajatellut Sebin tai kenenkään muun ajamista - vain omaani.

Miika Wuorela

Suosittelemme sinulle