Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Suomalaiset ISIS-taistelijat levittävät propagandaa somessa - "En odottanut tällaista jihadia"

A-studion tiedossa on useita suomalaisten profiileja, jotka jakavat ISISin sanomaa Syyriasta, Irakista tai Suomesta käsin. Yksi ISIS-sotilaaksi ilmoittautunut mies kävi harjoittelemassa ampumista ennen lähtöään.

Kaappaus Youtube-sivulta
Kuva: YouTube
Sara Rigatelli
Avaa Yle-sovelluksessa

A-studio on seurannut viikkojen ajan Suomesta Syyriaan lähteneiden henkilöiden someverkostoja. Ainakin kuusi, jotka antavat ymmärtää olevansa alueella, levittävät aktiivisesti ISIS-myönteisiä viestejä Facebookissa tai Twitterissä, yksi myös Instagramissa. Heistä kolme on miehiä ja kolme naisia.

"Iloitsin mestauksesta", twiittasi yksi naisista englanniksi elokuussa James Foleyn teloituksen jälkeen.

Jyrkkää materiaalia jakaa eri tileillään esimerkiksi ISISin videolla esiintynyt Hussein, Espoossa kasvanut suomensomali. Samoin hänen vaimonsa vaikuttaa aggressiiviselta. Hän on naisjihadisti, josta poliisi on aloittanut esitutkinnan nettiuhkausten takia.

Kaksi miestä ilmaisee olevansa ISISin joukoissa Irakin alueella. Kaikki kuusi tuntuvat olevan ainakin jossain määrin tekemisissä keskenään. Heille on yhteistä se, että he käyttävät kovaa kieltä "vääräuskoisista" muslimeista. Myös värväyspuheet toistuvat.

"Asun lähellä rajaa. Kerro jos haluat tulla," Hussein kirjoittaa.

"Mikä on tekosyysi [olla tulematta]?" toinen nainen kysyy.

"Kiiruhda ennen kuin ovet sulkeutuvat!", kolmas nainen kehottaa.

Profiileita suljetaan, nimimerkkejä vaihdetaan

Aktiivisia ISIS-liputtajia löytyy myös Suomesta.

"Ei huolta, ISIS vapauttaa Kurdistanin pian islamin uskoon, in shaa Allah", viestittää yksi kantasuomalainen käännynnäinen englanniksi.

Lisäksi on tukku suomalaisten ylläpitämiä profiileja, joiden liikkeistä tai taustoista emme voi olla varmoja, mutta jotka jakavat samaa ideologiaa.

Viime aikoina ainakin Twitter ja Ask.fm ovat sulkeneet lukuisia ISIS-propagandaa levittäviä tilejä. Jihadistien viestintää seuratessa huomaa myös, että henkilöt itse sulkevat ja avaavat profiileja nimimerkkien takana tottuneesti.

Naiset kertovat elämästään kalifaatissa

Suomesta lähteneet naiset viettävät verkostojensa perusteella aikaa etenkin brittien ja ruotsalaisten kanssa. Voi olettaa, että he liikkuvat enimmäkseen englanninkielisissä porukoissa.

Mustiin täyskaapuihin verhoituneiden naisporukoiden elämään näyttää kuuluvan ruoanlaittoa, lasten kanssa olemista - mikäli lapsia on -, aviomiehen tukemista tämän jihadissa ja netissä ajan viettämistä.

"En odottanut tällaista jihadia," yksi nainen kirjoittaa postatessaan ruokakuvia.

Sama nainen päivitti vielä kaksi vuotta aiemmin ollessaan Suomessa näin:

"Tänään keittön menu huokuu suomalaisuutta, nimittäin kermaista uunilohta, tillikastiketta ja riisiä. Jälkkäriksi kauraomenapaistosta."

Ampumaohjaaja: Nuorukainen herätti epäilyksiä

Yksi miehistä oli käynyt kuukausia ennen lähtöään harjoittelemassa ampumista ja ladannut siitä kuvan Facebookiin. Helsinkiläinen ampumarata vahvistaa A-studiolle, että heillä kävi alkuvuodesta tutustumiskäynnillä tyyppi, joka herätti epäilyksiä. Ampumaradan työntekijä muistaa heti tapauksen.

– Hän vaikutti aralta ja oli pelokas aseita kohtaan. Tuli olo, että onko tuota joku rohkaissut kouluttautumaan. Muita samankaltaisia henkilöitä ei meillä ole käynyt, vuorossa ollut työntekijä kertoo. Yritys haluaa pysyä nimettömänä.

Heitä ihmetytti, miksi nuori mies halusi otattaa itsestään valokuvan ison aseen kanssa ja laittoi sen vielä avoimeen jakoon. Erikoiselta tuntui myös se, että joku toinen henkilö varasi käynnin. Tulijoitakin piti olla kaksi, mutta lopulta ulkomaalaistaustainen nuori mies saapui yksin.

– Meillä käy paljon erilaisia ihmisiä. Emme voi käännyttää ketään ovelta ulkoisen vaikutelman perusteella. Mutta täytyy sanoa, että emme kyllä toivottaneet häntä uudelleen tervetulleeksikaan. Pistimme hänet merkille ja informoimme hänestä eteenpäin viranomaisille, työntekijä sanoo.

Elokuun lopussa miehen Facebook-tilille ilmestyi ilmoitus, "Started working as Soldier at Islamic State". Hän on aasialaistaustainen ja on asunut Suomessa tiettävästi vain pari vuotta. Hiljattain hän twiittasi englanniksi:

"Äiti, rakastan sua... poikasi on nyt pyhässä sodassa."

Suosittelemme