Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Tamminen YleX:lle: Homodebattia on täysin turha jatkaa

Näyttelijä-muusikko Roope Salmisen mukaan Juhani Tamminen on esittänyt keskustelutilaisuudessa erikoisia kommentteja homoihin liittyen. Tamminen kertoo olevansa pettynyt tilaisuuden järjestelyihin, eikä halua kommentoida asiaa.

Juhani Tamminen
Paula Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jääkiekkovaikuttaja Juhani Tamminen on kyllästynyt kohuun, joka on noussut hänen väitetyistä sanomisistaan keskustelutilaisuudessa Helsingissä. Tilaisuutta vetänyt muusikko-näyttelijä Roope Salminen kirjoitti Facebook-sivullaan, että Tamminen vertasi homoja "pikku hiirulaisiin". Lisäksi Salminen kertoo, että Tammisen mukaan Suomen pääsarjassa ei pelaa yhtään homoa.

YleX:n tavoittama Juhani Tamminen sanoo, ettei halua kommentoida enää enempää aihetta.

– Sitä debattia on täysin turha jatkaa, hän sanoo.

Tamminen kertoo YleX:lle olevansa pettynyt keskustelutilaisuuden järjestelyihin. Tammisen mielestä tilaisuuden puheenjohtajana toiminut Salminen ei osannut hoitaa tehtäviään. Keskustelu olisi Tammisen mielestä pitänyt käydä paneelikeskustelussa eikä jälkikäteen sosiaalisessa mediassa.

Tamminen sanoo, ettei ole kohdannut 48 vuoden jääkiekkourallaan, pelaajana tai valmentajana, yhtään lajin parissa olevaa homoa.

– Puhun omasta kokemuksestani ja siitä, mitä olen nähnyt. En yleistä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltasanomat.

Suosittelemme