Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Tapettiliisteriä ja toimistopaperia tiivistämiseen – talotohtori Panu Kailan vinkit vanhan talon asukkaille

Talotohtori Panu Kailan kävi kävelyllä Pietarsaareen puukaupunginosassa Skatassa. Samalla sateli vinkkejä vanhoissa taloissa asuville. Miten talon saa pidettyä terveenä? Entä mikä neuvoksi, kun jalkoja palelee ja ikkuna vetää?

Kuvassa talotohtori Panu Kaila Pietarsaaren Skatassa.
Kuva: Ritva Karhula / Yle
Kreeta-Maria Kivioja
Avaa Yle-sovelluksessa

Miten talo pysyy terveenä?

– Kuivana pitäminen on tärkeää. Vesi ei saa tiivistyä mihinkään eikä jäädä hautumaan rakenteisiin. Kastuminen ei ole vaarallista, jos rakenne pääsee kuivumaan.

– Toinen keskeinen asia liittyy tänä päivänä paljon korostettuun energiansäästöön. Se on ilman muuta hyvä ja hyödyllinen asia, mutta se täytyy tehdä oikein. Joskus käy niin, että energiaa säästetään niin, että talon terveys pilataan.

Kannattaako tiivistenauhaa laittaa eteisen harvaan ovenpieleen ja ikkunoihin?

– Kyllä kannattaa. Esimerkiksi eristepaksuuden lisääminen ei ole oikein viisasta, jos sitä ennen ei tuki sellaista aukkoa, josta tuuli puhaltaa läpi.

– Tiivistenauhaa voi toki laittaa, mutta itse käytän liimapaperia. Käytän tapettiliisteriä ja tavallista toimistopaperia.

Mikä avuksi, kun talvella varpaat palelevat kylmällä lattialla?

– Yksi asia on juuri tämä ikkunoiden liimaaminen, koska kylmä ilmahan makaa lattialla. Välttämättä se viileys ei siis lähtökohtaisesti tule lattiasta.

– Talveksi olisi hyvä laittaa räsymattoja peittämään kaikkia lattioita. Ulkona taas voi käyttää lunta apunaan. Sitä kannattaa laittaa seinänvieriin.

Pitäisikö huolestua, jos löytää lastulevyn alta muovia, kun on tehty lämpöeristystä? Pitäisikö se ottaa pois?

– Lähtökohtaisesti sanoisin, että sellaista ei tarvitse korjata, mikä ei ole rikki. Kyseessä on kuitenkin riskirakenne. Se on arka, jos tapahtuu esimerkiksi vesivuoto.

Pitääkö kivijalassa olevia reikiä ja halkeamia paikata ja tiivistää?

– Ei. Sehän on melkein parempi, että alustassa tuulee hyvin. Jos on sortumia, niitä voi muurata.

Miten valitaan oikean sävyinen maali?

– Jos liikkeen pienestä lapusta valitsee värin, siitä tulee aina liian vahva. Miellyttävältä tuntuvaan vahvaan väriin kannattaa tehdä hyvin suuri laimennus.

– Olisi hyvä, että kaikki maalikerrokset eivät olisi täsmälleen samaa väriä. Kannattaa aloittaa hyvin vaaleasta ja kerros kerrokselta arvioida talon sävyä ja tummuutta.

Mikä pistää silmään, kun kuljet esimerkiksi Pietarsaaren Skatan puukaupunginosassa?

– Esimerkiksi se, että kaikki talot ovat nyt kirjavassa maalissa. Nämähän olivat yleensä hyvin tasavärisiä ja vaaleita. Nyt on hyvin voimakkaita sävyjä. Se johtunee siitä, että nykymaalit ovat voimakassävyisempiä. Nykyään tahtoo olla hieman räikeä tivolitunnelma, kun talot maalataan yksilöinä.

Suosittelemme sinulle