Ajosimulaattori, kaupunkisuunnistusta sekä kauhu- ja urheilupelejä. Virtuaali Kajaani on toiminut pohjana monelle idealle. Kajaanin Ammattikorkeakoulun osaamisaluevastaavan Tanja Korhosen mukaan mallinnos käy positiivisena erimerkkinä moneen.
– Tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka Virtuaali Kajaani toimii oppimisympäristönä ja pelialustana. Sen päälle pystytään rakentamaan aika rajattomasti vaikka minkälaista peliä. Myös kauppapaikan ja kaupallistamisen mahdollisuuksia on pohdittu Virtuaali Kajaania tehtäessä.
Pelien toteutus on herättänyt myös ajatukset virtuaalisen kaupunkikuvan laajentamisesta entisestään.
– Kaupunkia voidaan laajentaa eri suuntiin, kuten linja- ja juna-asemille ja vaikka kampusalueelle. Nythän mallinnoksessa päästään näkemään vain kaupunkikeskusta.
Yritykset halajavat näytille
Jo aiemmin mukana ollut Lelukauppa Leppäkerttu on Korhosen mukaan hieno esimerkki yritysten näkymisestä virtuaalisessa kaupunkimaisemassa.
– Yrittäjä oli kovin innostunut mahdollisuudesta. Tässä vaiheessa olemme esimerkiksi pystyneet toteuttamaan linkin yrityksen sivuille. Pystyisimme kuitenkin mallintamaan myös itse kauppaa ja sen tuotteita, kertoo Tanja Korhonen.
Toivomme että opiskelijat tarttuvat haasteisiin ja lähtevät tekemään laajennoksia, koska tarjoamme tätä pohjaksi myös erilaisille peliprojekteille jota kautta saadaan myös enemmän pelisisältöjä.
Tanja Korhonen
Myös yrittäjät itse voivat rakentaa mallinnoksen päälle omia sovelluksiaan.
– Tässä vaiheessa ainakin kaksi yritystä tulee hyödyntämään tätä tuotteissaan.
Kaupunkimaiseman muuttuessa myös virtuaalisia maisemia pyritään kehittämään. Kehityksen taustalla ovat Korhosen mukaan ammattikorkeakoulun opiskelijat.
– Kehitystyö sisällytetään koulumme opiskeluihin. Toivomme että opiskelijat tarttuvat haasteisiin ja lähtevät tekemään laajennoksia, koska tarjoamme tätä pohjaksi myös erilaisille peliprojekteille jota kautta saadaan myös enemmän pelisisältöjä, sanoo Korhonen.
Ei vain paikassa vaan myös ajassa
Kajaanissa opiskelleen Petri Fridellin opinnäytetyönä syntynyt Virtuaali Kajaani ei ole innostanut ainoastaan vain yrityksiä ja pelien kanssa toimivia, vaan myös historioitsijoita. Samaisen tekijän työtä on myös virtuaalinen Kajaaninlinna, jossa seikkailu ei jää vain paikkaan.
– Mallinnoksessa voi kulkea myös ajassa ja nähdä millainen linna on nyt, ja miltä se on aikanaan näyttänyt. Mallinnoksen tukena on äänimaailma, joka vie entisajan tunnelmiin. Myös näiden kahden virtuaalisen tilan toisiinsa linkittämistä on pohdittu.