Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Pohjoisnavalla alkoi puoli vuotta kestävä yö

Aurinko siirtyi varhain aamulla taivaanpallon eteläiselle puoliskolle.

Jaakko Mannermaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Tänään tiistaina on syyspäiväntasaus. Päivä ja yö olivat yhtä pitkiä kaikkialla maapallolla aamulla kello 5.29 Suomen aikaa, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Syyspäiväntasauksessa Aurinko siirtyy taivaanpallon pohjoiselta puoliskolta eteläiselle. Samalla pohjoisnavalla alkaa puolen vuoden pituinen yö eli kaamos ja etelänavalla päivä.

Suosittelemme sinulle