En usko maailmanparannukseen. En usko, että nälänhätää voidaan poistaa. Jotkut ehkä ajattelevat, että olen kyyninen. Mielestäni olen realisti.
Nälänhädän poistaminen on mahdollista, uskoo Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkija Anna Kuokkanen. Työkalut siihen hänen mukaansa olisi olemassa.
–Tälläkin hetkellä tuotetaan niin paljon ruokaa, että laskennollisesti sitä riittäisi kaikille, hän toteaa.
Kaikki saataisiin ruokittua, mikäli ruoka jaettaisiin tasan. Ruokatottumuksemme vaatisivat myös muutosta: ympäristöllisesti kestävä ruokavalio olisi kasvispainoitteinen. Lautaselta tulevaisuudessa voisi siis löytyä muun muassa merilevää, papuja ja jopa hyönteisiä.
Ajatus on kaunis, mutta utopistinen. Jos ratkaisu olisi realistinen, se olisi toteutettu jo. Joidenkin maiden asukkaat elävät hyväntekeväisyysjärjestöjen ruoka-avulla, kun taas Suomessa asuva saattaa maksaa tuhansia euroja laihdutuskursseista. Suomalaisella olisi varaa vähentää ruoan kulutusta ja lahjoittaa säästyvät rahat hyväntekeväisyyteen, mutta emme halua. Emme halua tinkiä ylellisestä elämäntyylistämme. Emme halua luopua lihasta tai kahvileivistä. Olemme itsekkäitä.
Ihminen on itsekäs, eikä se ole välttämättä huono asia. Uskon, että sen takia olemme lajina kehittyneet näinkin pitkälle. Uskon kuitenkin myös, että juuri itsekkyyden vuoksi emme ole saaneet nälänhätää poistettua.
Olen esimerkki itsekkyydestä. Olisin voinut yhtä hyvin ostaa puolet halvemman, toiminnoiltaan miltei vastaavan tietokoneen ja lahjoittaa loput rahoista vaikka hyväntekeväisyyteen. Valitsin silti sen kalliimman vaihtoehdon, vakuutellen itselleni ostoksen tarpeellisuutta. Samalla haaveilen merkkilaukusta, jonka hinnalla ruokkisi pienen kylän.
En ole kuitenkaan yksin. Uskon, että kaikki olemme yhtä lailla itsekkäitä. Vai voiko joku hyvällä omallatunnolla sanoa, että syö loppuelämänsä vain hyönteisiä ja merilevää vain maailman pelastamisen nimissä?