Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Moottoritien tunneli saatiin avattua Hämeenlinnassa - Katosta putosi palonsuojalevy

YIT:n projektipäällikön Timo Parikan mukaan levyjen kiinnityksiä on käyty läpi sunnuntain aikana. Helsingin ja Tampereen välisen moottoritien toinen tunneli suljettiin myöhään lauantai-iltana liikenteeltä Hämeenlinnan kohdalla. Liikenneviraston mukaan pohjoiseen menevä tunneli avattiin liikenteelle uudestaan sunnuntai-iltana ennen klo 18:aa.

Miehiä ja työkone siivoamassa laattoja tunnelissa
Moottoritien kunnossapidosta Hämeenlinnan kohdalla vastaava ja tunnelin urakoinut YIT kävi sunnuntain aikana pohjoiseen vievän tunnelin palonsuojalaattoja läpi ja pudotteli alas heikosti kiinnittyneitä 200 neliömetrin alueelta. Kuva: Miki Wallenius / Yle
Hanna Hanhinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin ja Tampereen välisen moottoritien tunnelin katosta pudonnut kappale on palonsuojalevy. Uudenmaan ELY-keskuksesta arvioitiin sunnuntaiaamulla, että kyseessä on noin taulutelevision kokoinen palanen.

YIT:n projektipäällikkö Timo Parikka täsmentää, että pudonnut kappale on palonsuojalevy, joka painaa noin 20-30 kiloa. Helsingin ja Tampereen välisen moottoritien toinen tunneli suljettiin aamuyöllä liikenteeltä Hämeenlinnan kohdalla, mutta avattiin liikenteelle alkuillasta. Pohjoiseen eli Tampereelle vievän tunnelin kattorakenteita tarkistettiin sunnuntaina.

– Se on 60 senttiä leveä, kaksi metriä pitkä ja viisi senttiä paksu. Se on samantyyppistä harmaata materiaalia kuin betoni, mutta valettua, Parikka selvittää.

ELY-keskuksessa tunnelihallinnoinnista vastaava Tapani Angervuori arvioi, että tunnelin katosta pudonneen kappaleen ympärillä on havaittu murtumia ja katosta on poistettu osia noin viiden neliön alueelta.

YIT:n projektipäällikön Timo Parikka ei osaa sanoa, miksi palonsuojalevy putosi katosta.

– Ne (levyt) koputellaan läpi ja jos siinä huomataan onttoa ääntä niin mekaanisesti rikotaan siitä kohtaa levyt alas, sanoo Parikka.

Pohjoiseen menevä moottoritiekaista ohjattiin tunnelin ohitse kiertotietä pitkin. Tampereelta Helsinkiin päin vievä moottoritietunneli sen sijaan on ollut koko ajan käytössä normaalisti.

Tunneli valmistui viime vuoden kesäkuussa.

Suosittelemme