Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

"Pakataanko pieneen pussiin?" – Yhä useampi kieltäytyy

Syyskuun ajan on sosiaalisessa mediassa ihmisiä innostettu vähentämään muovijätettä. Ruokakauppias on huomannut pienen muutoksen ihmisten käyttäymisessä. Jätehuollossa ollaan puolestaan kampanjasta innoissaan.

Kaatopaikkajäte; jätettä; kaatopaikka; muovijäte; muoviton syyskuu
Kuva: Pasi Punkari / Yle
Pasi Punkari
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhteisöpalvelu Facebookissa on syyskuun ajan kiertänyt Muoviton syyskuu -kampanja, jossa ihmisiä on haastettu elämään ilman tarpeettomia muovikääreitä koko kuukauden ajan. Kampanjaan lähti mukaan yli 20 000 ihmistä.

Oulun K-citymarket Ruskon kauppias Pekka Rantala on huomannut pienen muutoksen ihmisten käyttäytymisessä.

– Olen huomannut, että asiakkaat ovat jättäneet esimerkiksi banaanien kohdalla muovipussin ottamatta ja hintalappu on laitettu suoraan banaanin kylkeen kiinni. Sehän ei tuotetta haittaa, kun banaani kuoritaan joka tapauksessa, kertoo kauppias Pekka Rantala.

Paljon onkin kiinni asiakkaiden hoksaamisesta, sillä kauppojen hedelmä- ja vihanneshyllyistä löytyy muitakin tuotteita, joille ei välttämättä tarvitse omaa hedelmäpussia ottaa.

Kauppa kierrättää jo tehokkaasti

Kierrätysasiat ovat nousseet aina vain enemmän ja enemmän kaupoissakin esille. Tuotteet kun saapuvat kauppoihin pääasiassa muovilla ja pahvilla suojattuina. Kaupoissa pahvi ja muovi kerätään erikseen ja se paalataan mahdollisimman pieneentilaan eteenpäin kuljetusta varten. Jatkokäyttö tapahtuu esimerkiksi polttamalla energiaksi tai kierrätettynä uusiomuovikassiksi.

Asiakas voi tietenkin kieltäytyä, jos ei halua muovipussia

Pekka Rantala

– Kaikesta jätteestä noin 95-98% kierrätetään. Sekajätteen osuus kaupoissa alkaa olemaan tosi pieni, kertoo kauppias Pekka Rantala.

Pakkausmuovi on iso kuluerä sekä kaupalle että teollisuudelle. Teollisuus tekeekin jatkuvasti kehitystyötä, jotta muovin käyttöä saataisiin pienennettyä.

– Tärkeintä tietysti on se, että tuotteet saadaan hyvinä kauppoihin ja siitä edelleen asiakkaiden mukana kotiin, pohtii Pekka Rantala.

"Pakataanko pieneen pussiin?"

Varsinkin isompien kauppojen kassoilla kysytään nykyisin hanakasti, että laitetaanko pakasteet tai jogurtit pieneen pussiin.

Mistä moinen villitys oikein on lähtenyt?

– Kyllä se on lähtöisin asiakkailta. Osa asiakkaista haluaa, että tälläiset pienet, helposti särkyvät tuotteet laitetaan pussiin, jottei mahdollisesti tuotteiden särkyessä ne sotkisi muita tuotteita ja kassiakin. Asiakaspalvelun vuoksi niitä laitetaan. Ja siitä voi asiakas tietenkin kieltäytyä, jos ei halua muovipussia, vahvistaa kauppias Pekka Rantala.

Jätehuolto kehottaa vertailemaan pakkauksia

Oulun Jätehuollon jätehuoltoneuvoja Mari Juntunen on innoissaan Muoviton syyskuu -kampanjasta.

– Tämä on paras kampanja mitä viime aikoina on ollut!

Mari Juntusen yksinkertaisin vinkki muovijätteen vähentämiseksi koskee juuri ruokakaupassa käyntiä.

– Palaute on yleensä se, että kaikki on pakattu muoviin, mutta tosiasiassa kartonkipakkauksia, lasi- ja metallipakkauksia löytyy muovipakkausten sijaan, kun vain katsoo vähän tarkemmin.

Juntusen mukaan suurin virhe tehdään, kun ostetaan sellaisia tuotteita joissa on monta kerrosta muovia, kun siitä vierestä voi löytyä sellainen paketti jossa on vain yksi muovikerros.

– Sekin on pienempi paha kuin sellainen mahdoton monikerroksisuus, pohtii jäteneuvoja Mari Juntunen.

Kartonki-, lasi- ja metallipakkauksia löytyy muovipakkausten sijaan, kun vain katsoo vähän tarkemmin

Mari Juntunen

Muovin kierrättäminen vaikeaa

Muovin kierrätys tapahtuu esimerkiksi Oulun Jätehuollossa tällä hetkellä käytännössä murskaamalla ja polttamalla.

– Meille tulevassa jätteessä on monia kymmeniä eri muovilaatuja ja sen materiaalina kierrättäminen uudeksi muovituotteeksi on käytännössä mahdotonta, kertoo jätehuoltoneuvoja Mari Juntunen.

Jätehuollossa odotetaan mielenkiinnolla reilun vuoden kuluttua voimaan tulevaa pakkausten tuottajavastuuta. On vielä epäselvää, miten teollisuus ja kauppa siihen reagoivat.

– Toivottavasti teollisuus reagoi esimerkiksi yhdenmukaistamalla muovilaatuja kierrätyksen edistämiseksi, pohtii Mari Juntunen.

Hän uskoo, että muovi on tullut jäädäkseen, joten vastuu omista jätteistä sekä niiden oikeasta kierrättämisestä on tärkeää.

– Suomalaiset eivät ole kuitenkaan yksin tämän ongelman kanssa vaan kyseessä on globaali ongelma. Muovijätettä pyörii tuolla valtamerissä ja pilkkoutuneena se joutuu kalojen ruuaksi ja pahimmillaan se päätyy meidän ruokapöytäämme.

Suosittelemme