Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Pyöräilijä vai autoilija ensin? Kolaritilanteissa autoilija on useammin syyllinen

Autoilijat luulevat usein, että pyörä on aina väistämisvelvollinen. Poliisi kehottaa molempia kertaamaan väistämissäännöt.

Väistämiskuva
Kuva: Liikenneturva
Vesa-Matti Ruuska
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi joutuu selittämään liikennesääntöjä sekä autoilijoille että pyöräilijöille. Esimerkiksi Uudenkaupungin poliisi kertoi tiistaina selvitelleensä sen verran monta pyöräilijän ja auton välistä onnettomuutta, että on aika kerrata sääntöjä.

Liikenneturvan mukaan autoilijat luulevat usein, että pyörä on aina väistämisvelvollinen. Todellisuudessa esimerkiksi kääntyvä ajoneuvo, auto tai pyörä, väistää aina suoraan menevää liikennettä. Päästä siis suoraan pyörätietä jatkava pyörä ensin, jos itse olet kääntymässä.

Kun haetaan syyllistä, tilastot ovat autoilijoiden kannalta synkät. Poliisin tilastoissa autoilija on syyllinen törmäykseen kahdessa tapauksessa kolmesta.

Pyöräilijöiden helmasynti puolestaan on posottaa risteävien teiden yli väistämättä muita. Pyöräilijä on pääsääntöisesti väistämisvelvollinen tullessaan risteävälle ajoradalle, vaikka ylitys tapahtuisikin suojatietä pitkin.

Alla on Liikenneturvan kuvia, joissa on merkitty vihreällä nuolella se ajoneuvo, joka menee tilanteessa ensin.

Alla olevissa kuvissa vihreä nuoli näyttää, kuka saa mennä ensin

Väistämiskuva
Kuva: Liikenneturva
Väistämiskuva
Kuva: Liikenneturva
Väistämiskuva
Kuva: Liikenneturva

Juttua varten on haastateltu Liikenneturvan Turun toimipisteen yhteyspäällikkö Tapio Heiskasta ja ylikonstaapeli Simo Saviojaa Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Suosittelemme sinulle