Suomessa jää jatkuvasti pois työelämästä yllättävän suuri määrä kaaosvuosissa eläviä naisia. Tutkijat eivät osaa selittää, mihin ja miksi 30–40-vuotiaat naiset katoavat. Minä osaan: he jättävät työn, koska perhe ja kodin ulkopuolinen työ on mahdoton yhtälö.
Naisen työpäivä alkaa palaverilla kello 8.45. Ehtiäkseen työpalaveriin 30 minuutin päähän kotoaan nainen herää kello 6.15, laittaa itsensä valmiiksi, herättää lapsen numero 1 ja koska lapsi ei herää, nostaa hänet lattialle, jolla lapsi jatkaa sikiöasennossa uniaan.
Lapsi numero 2 on raahautunut aamiaispöytään, jonka ääressä lapsi reklamoi äänekkäästi tarjotusta aamupalasta. Nainen korottaa äänensä ja uhkaa lasta parilla vakiouhkauksella, joita ovat kännykkätakavarikko tai viikkorahakielto. Lapsi lopettaa valituksen, mutta paljastaa seuraavassa lauseessa osan läksyistä olevan tekemättä. Nukkumista jatkava lapsi nro 1 ilmestyy keittiöön eikä hänkään liiemmin arvosta tarjottua aamupalaa.
Nainen hoputtaalähtijöitä minuuttiaikataululla eikä ehdi itse ottaa suuhunsa kuin mustaa kahvia, kolme kupillista voi hyvin juoda juostessaan erilaisten puuttuvien vaatekappaleiden tai matkakorttien perässä. Matkalla päiväkotiin nainen toivoo sydämestään, että lapsi jää sinne ilman itkupotkukohtausta. Päiväkodin portilla nainen vaihtaa nopeat kuulumiset tämän hetken täi-, kihomato-, ontelosyylä-, vatsatauti- ja nuhakuumetilanteesta, jotka eskaloituessaan olisivat ketterästi kaataneet päivän työkalenterin. Isovanhempia ei ole ja lastenhoitajan saanti tunnin varoitusajalla on mahdottomuus.
Nainen poistuu työelämästä ruuhkavuosinaan, koska ei jaksa elää jatkuvan syyllisyyden kanssa, jota potee työpaikalle, kouluun, päiväkotiin ja ennen kaikkea lapsiinsa.
Työpaikan ovella nainen tarkistaa, onko hänellä kaikki tarvittavat vaatekappaleet, kuten housut. Ilman alusvaatteita lähteminen ei ole yhtä vaarallista kuin ilman näkyvintä vaatekerrosta, joten alusvaatteista viis. Hiustenpesuväliä nainen on lykännyt kuivashampoolla ja meikeistä on jäljellä puolet siitä, mitä nainen kuuden jälkeen ehti naamaansa sutia, nekin väärissä kohdissa. Palaverissa nainen nojautuu muistiinpanoihinsa, jotka hän on tehnyt illalla sen jälkeen kun on saanut lapset nukkumaan ja haukottelee aamun viidenteen kahvikuppiinsa.
Työpäivän aikana nainen hoitaa pari lapsen kouluun liittyvää asiaa opettajan kanssa. Hän puhuu myös useaan otteeseen koulusta palaavan lapsen kanssa teemoista: saako kaveri tulla, saako pelata, pitääkö ensin tehdä läksyt ja miksei meillä ole koskaan mitään hyvää välipalaa. Nainen muistaa, että päiväkotiin piti leipoa mokkapaloja ja suunnittelee leipovansa ne yöllä.
Työpäivän jälkeen nainen kiitää viideksi päiväkodin portille, jossa murjottava lapsi ja väsynyt henkilökunta eivät sano ääneen sitä, mikä näkyy. Lapsi on viimeinen, joka haetaan. Nainen tuntee olevansa syyllinen sekä töissä että päiväkodissa. Samaan aikaan koulusta palannut lapsi odottaa vientiä harrastukseen. Nainen vie harrastukseen, tarjoaa einesruokaa, joka on lapsista pahaa, hakee harrastuksesta, miettii seuraavan päivän vaatteita, pesee pyykkiä, järjestelee kämppää, tiskaa tiskejä ja siunaa sitä, että Pikku Kakkosen lisäksi on Netflixin lastenohjelmat. Nainen toivoo, ettei vanheneva äiti tänään soittaisi, koska ylimääräinen puhelun mittainen hetki kaataa päiväohjelman.
Miksi nainen siis poistuu työelämästä ruuhkavuosien aikana? Ensinnä, ruuhkavuosi on todella alamittainen käsite, kun puhutaan vuosista, jotka pyörivät eteenpäin yhtenä kaaoksena. Nainen poistuu työelämästä ruuhkavuosinaan, koska ei jaksa elää jatkuvan syyllisyyden kanssa, jota potee työpaikalle, kouluun, päiväkotiin ja ennen kaikkea lapsiinsa. Nainen haluaa olla lapsilleen muutakin kuin raivoava räähkä. Siksi nainen lähtee työelämästä jos suinkin voi.
On myös suuri vitsi väittää kaaosvuosia naisen parhaaksi työiäksi. Naisen paras työikä alkaa vasta sitten, kun lapset oppivat itse niistämään nuhakuumeisen nenänsä. Toivottavasti työpaikat oppivat arvostamaan post-kaaosvuotisten naisten työpanosta. Kotijoukkojen johtaminen tuo naiseen sellaisen asiantuntijalisän, ettei sitä voi korvata millään strategisen henkilöstötuottavuuden johtamiskursseilla.
Sari Helin
Kirjoittaja on yrittäjä ja Huono äiti -blogin perustaja