Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Suomen täydeltä sotahistoriaa
Aloita tästä »
Tausta: Kiitos, että kirjoititte historiaa kanssamme
Kartta: Witting et al. (1925). Suomen kartasto 1925. Julkaistu Suomen maantieteellisen seuran luvalla.
Yle Uutisten etusivulle »
Suomen täydeltä sotahistoriaa
Tausta: Kiitos, että kirjoititte historiaa kanssamme
Julkaistu: 5.10.2014
Yle Uutisten etusivulle »
Talvisota 30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940
Koko kukkakaupan väki kuoli talvisodan yllätysmaanantaina – vain myyjä pelastui
Sotahistoriakartalla on jaettu bunkkereiden, juoksuhautojen ja vankileirien jäänteiden lisäksi myös henkilökohtaisia tarinoita. Tässä kertomuksessa äkkinäinen päätös pelasti ihmishengen ja inhimillinen erehdys tappoi kymmeniä.
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä
Turkua pommitettiin talvisodassa, ja pommitusten jäljet ovat edelleen nähtävissä kaupungin katukuvassa. Sirpaleiden osumat Postitalon kivijalassa Eerikinkadulla muistuttavat siitä, että 29. tammikuuta 1940 oli monelle turkulaiselle kohtalokas päivä.
Tuona maanantaina koettiin Turun tuhoisimmat ilmapommitukset – aineellisilta ja henkilövahingoiltaan – koko talvisodan aikana. Hyökkäys tuli paikallisille yllätyksenä ja siksi päivä tunnetaan myös "yllätysmaanantaina". Pahimmat vauriot syntyivät Kristiinankadun ja Eskelinkadun väliselle alueelle sekä juuri Postitalon eteen.
Pieni, ohikiitävässä hetkessä tehty päätös pelasti yllätysmaanantaina Aune Vetren hengen. Aunen tyttären poika muistelee äidinäidin elämän muuttanutta päivää Yle Uutisten sotien jälkiä keräävällä kartalla. Tarina pohjautuu Aune Vetren vanhimman tyttären kertomaan tositarinaan.
Vessareissu pelasti hengen
Tammikuussa 1940 Aune Vetre työskenteli myyjänä kukkakauppa Araliassa Humalistonkadulla. Neuvostoliiton pommikoneet olivat jo kaupungin yllä, kun hälytys vasta tuli.
Kaupan henkilökunta omistajineen säntäsi Humalistonkadulle, mutta Aune halusi vielä käydä liikkeen takaosassa sijaitsevassa vessassa. Vessareissu pelasti Aunen hengen, sillä pommit putosivat Postitalon kulmalle ennen kuin hänen työtoverinsa ehtivät väestönsuojaan.
Ilmapommituksissa kuoli koko Aralian henkilökunta ja kymmeniä muita ihmisiä. Kukkakaupan väestä vain Aune säästyi.
Pommisuojan ovi oli unohtunut lukkoon
Kaikkiaan yllätysmaanantain ilmapommituksessa kuoli 36 ihmistä. Postitalon vieressä menehtyi 29 ihmistä. Kuolleita olisi voinut olla vähemmän, mutta Postitalon pommisuojan ovi oli unohtunut lukkoon.
– Kun hälytys tuli, ihmiset juoksivat ovelle, joka oli lukossa. Heidän oli pakko kiertää rakennus päästäkseen toiselle ovelle, Turun yliopiston kulttuurihistorian dosentti Rauno Lahtinen kertoo.
Kaikki eivät ehtineet pommitusta pakoon. Tapaukseen kietoutuu vielä yksi tragedia.
– Mies, jonka tehtävä oli pitää ovi auki, teki itsemurhan myöhemmin. Hän ei kestänyt syyllisyyttä, muistelee Lahtinen.
Aunen kävi kuitenkin hyvin. Hän ryhtyi Aralian kauppiaaksi ja omisti kukkakaupan Humalistonkadulla 1940-luvulta 60-luvun alkuun asti.
Kuuntele väestönsuojeluohjeita ja tiedotuksia vuodelta 1939
Lähde: Yle Elävä arkisto
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä
Katso myös
Talvisota 30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940
Tuntemattoman sotilaan mysteeri: missä on tuntolevyn 670551 omistaja?
Yle Uutisten lukija löysi Sallasta suomalaisen sotilaan tuntolevyn. Alueella käydyissä rajuissa taisteluissa miehiä katosi, eikä jokaisen kohtalo ole vieläkään selvinnyt. Mitä tapahtui sotilaalle numero 670551?
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä
Niko Rytilahti, 17, teki Ylen sotahistoriallisten kohteiden karttaan 2. elokuuta poikkeuksellisen merkinnän: kuvan ja kertomuksen suomalaisen sotilaan tuntolevystä Venäjän rajan pinnassa, Sallan Kelloselässä. Sotahistoriaa harrastava opiskelija kertoi löytäneensä soikean metallilevyn kuivalta kankaalta Saijantien varresta viime kesänä metallinpaljastimella.
Sotahistoriakartalla keskustelijat pohtivat levyn omistajan henkilöllisyyttä ja toivoivat Yle Uutisten selvittävän hänen kohtalonsa. Mikä oli omistajan nimi, missä joukko-osastossa hän palveli, kaatuiko hän vai selvisikö sodasta? Tuntolevyn numero 670551 on selvästi luettavissa, ja sen pitäisi johtaa sotilaan jäljille.
Suomalaisten sotilaiden tuntolevykorttien tietoja voi pyytää Kansallisarkistosta. Lähetimme Arkistolaitoksen kirjaamoon tuntolevyn numerosarjan ja pyynnön selvittää levyn omistaja. Kaikkien Suomen sotilaiden tietoja ei ole saatu arkistoitua, mutta jäimme toiveikkaana odottamaan tietoja puolukanvarvun alla ehkä kymmeniä vuosia levänneestä levystä.
Tuntolevy roikkui sotilaalla yötä päivää
Samaan aikaan selvitimme muita johtolankoja. Tuntolevyn soikeudesta voi päätellä omistajan sotineen nimenomaan talvisodassa – jatkosodan tuntolevyt olivat suunnikkaan muotoisia. Näyttää siis siltä, että levy joutui maastoon marraskuussa 1939 – maaliskuussa 1940.
Metallinen levy roikkui sotilaan kaulassa yötä päivää pumpulinarulla. Sen avulla pahoin loukkaantunut tai kuollut sotilas voitiin tunnistaa ja vainaja saattaa omaisten huomaan. Kuolleen sotilaan tunnuslevy murrettiin kahteen osaan: toinen puolikas jäi vainajan kaulaan ja toinen naulattiin arkkuun.
Rytilahden löytämää levyä ei ollut murrettu. Se on reunasta hiukan kulunut ja ajan patinoima, muuten hyvässä kunnossa.
Vaikka levyä ei ole puolitettu, sen omistajan suhteen kaikki on mahdollista, sanoo sotahistorian asiantuntija ja kirjailija Jarmo Nieminen: tuntolevy voi pudota miehen kaulalta ja jäädä maastoon. Nieminen muistuttaa, ettei levy alun perinkään välttämättä ole ollut oikean omistajansa hallussa.
– Sekä talvi- että jatkosodassa sotilaat vaihtoivat tuntolevyjä kaverin kanssa. Vaihdon nähtiin suojaavan molempia, hän sanoo.
Sallassa rankkoja taisteluita
Levyn löytöpaikalla Sallassa käytiin talvisodassa rajuja taisteluita. Venäläisten hyökkäyksen tavoitteena oli katkaista Suomi kahteen osaan. Ensin suomalaiset vetäytyvät venäläisten hyökkäyksen alta itärajalta lähes Sallan kirkonkylään asti. Sen jälkeen suomalaiset vastahyökkäsivät ja etenivät vanhan rajan läheisyyteen.
– Tämän jälkeen suomalaiset jäivät alueelle ja kävivät asemasotaa talvisodan loppuun asti, Nieminen sanoo.
Niko Rytilahti kertoi kartalla tapahtumista vielä tarkemmin: osa Sallan pataljoonan joukoista saarrettiin venäläisten hyökätessä pohjoisesta, kun puolustus kävi kestämättömäksi.
– Kelloselässä taisteltiin 10. ja 11. joulukuuta 1939, Rytilahti kertoo Yle Uutisille.
Kadonneita on edelleen
Onko tuntolevyn omistaja voinut kadota taisteluissa? Yhteensä talvi- ja jatkosodissa kuoli lähes 100 000 sotilasta. 5 239 sotilasta katosi, ja myöhemmin heidät on julistettu kuolleeksi, kertoo Sotamuseon näyttelypäällikkö Lauri Haavisto.
– Valitettavasti kadonneita on edelleen, Haavisto sanoo.
Sallan rintamalla kateissa on 90 suomalaista sotilasta.
Talvisodassa katosi vähemmän sotilaita kuin jatkosodassa. Ei ole tavatonta, että sotilaan kohtalo jää iäksi hämärän peittoon: kaikista sotilaista ei ehditty tehdä papereita. Sodassa oli kiire, paperit saattoivat kadota tai myöhemmin tuhoutua.
Kadonneita on etsitty paitsi Suomesta, myös Venäjältä. Etsinnät ovat maastoja perkaavien vapaaehtoisten käsissä. Vuosina 1992–2013 vainajia on löydetty 1 155, ilmenee Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen tilastoista.
Eniten sotilaita katosi vetäytymiseen liittyvissä taisteluissa irtauduttaessa vihollisen tulen alla, sanoo Jarmo Nieminen. Lisäksi pari tuhatta sotilasta katosi onnettomuuksissa.
– Kun valtava joukko miehiä liikkuu tuntemattomissa maastoissa, tapahtuu samanlaisia asioita kuin siviilissä: heitä tippuu suonsilmään, hukkuu jokeen, putoaa jyrkänteeltä ja eksyy. Sotatilanteessa onnettomuuksia tapahtuu paljon, Nieminen sanoo.
Niemisen mukaan talvisodasta jäi kadoksiin jatkosotaa vähemmän sotilaita, koska talvisodassa kadonneita etsittiin systemaattisesti jatkosodan aikana hyökkäysten edetessä vanhoille rajoille.
Paljon sotilaita jäi myös venäläisten vangiksi. Vaikka heidät todennäköisesti kirjattiin Venäjällä, Suomeen tieto ei välttämättä kulkeutunut.
Tiedonmuruja mahdollisista asetovereista
Takaisin Sallan tuntemattoman sotilaan levyyn. Kansallisarkiston vastaus oli pettymys: levyn numerosta ei ole olemassa tietoja tuntolevykortistosta tai luetteloista.
Lähimmät arkistoidut numerot ovat 670402 ja 670578. Niiden omistajat, Antti Albert Nikula ja Eino Pauna, kuuluivat Lapin ryhmän alaiseen Erillinen pataljoona 17:ään. On siis mahdollista, että etsimämme levyn haltija on taistellut samassa pataljoonassa, sanoo tietopalvelusihteeri Eija Hakanen.
Tuhannen miehen vahvuisella Erillinen pataljoona 17:llä eli "Sallan pataljoonalla" oli talvisodassa tärkeä tehtävä. Joukko-osasto perustettiin juuri ennen sotaa lokakuussa 1939 järjestetyissä ylimääräisissä harjoituksissa. Virallisesti "kertausharjoitukseksi" nimetty toimenpide oli todellisuudessa varautumista toiseen maailmansotaan.
Joukko-osasto oli Sallan seudulla ainoa. Kun Neuvostoliitto aloitti sodan hyökkäämällä ilman sodanjulistusta ja sen 122. divisioona tuli rajan yli Sallan Hanhivaarassa, Erillinen pataljoona 17:n tuhat miestä taisteli jonkin aikaa yksin Neuvostoliittoa vastaan. Raskaita aseita ei ollut, sillä pataljoona oli erikoistunut sissitoimintaan.
Mitä tapahtui sotilaalle numero 670551?
Palataan pataljoonan tiedettyihin sotilaisiin, Antti Albert Nikulaan ja Eino Paunaan. Kansallisarkiston sodissa menehtyneiden sotilaiden tietokannan mukaan Eino Pauna oli kemijärveläinen, naimaton maatyöläinen. Sotilasarvoltaan hän oli sotamies.
Antti Albert Nikula puolestaan oli Hollolassa syntynyt ja myöhemmin Rovaniemelle muuttanut, aviossa ollut metsänhoitaja. Sotilasarvoltaan Nikula oli luutnantti.
Mutta mitä Nikulalle ja Paunalle, tuntemattoman sotilaan todennäköisille asetovereille tapahtui sodassa?
Kummatkin kaatuivat. Luutnantti Nikula kaatui Sallan Kurtin kylässä 30. marraskuuta, samana päivänä kun Neuvostoliitto vyöryi rajan yli. Kuollessaan Nikula oli 42-vuotias.
Sotamies Pauna kaatui kaksi kuukautta myöhemmin, 21. tammikuuta 1940 Sallan Märkäjärven kylässä, jossa käytiin raskaita taisteluita. Kuollessaan hän oli 28-vuotias.
Kansallisarkiston tietokannan mukaan Nikulan ruumiin kerrotaan siunatun kentälle jääneenä tai tuhoutuneena. Hän on siis virallisesti kadonnut. Paunan ruumis on löydetty ja haudattu.
Sotahistorioitsija Nieminen kertoo, että tietokannan mukaan Erillinen pataljoona 17:stä kaatui tai katosi yhteensä 31 sotilasta. Neljästä kadonneesta kahden ruumista ei saatu evakuoitua kentältä. Tietokanta ei kuitenkaan ole täydellinen, ja talvisodan tuntolevykortteja saatiin arkistoitua vähemmän kuin jatkosodasta.
Mutta mitä tapahtui tuntolevyn omistajalle?
Jarmo Niemisen mukaan hänen kohtalonsa ei välttämättä selviä koskaan. Voi siis esittää vain valistuneita arvauksia.
– Koska kummatkin hänen asetoverinsa ovat kaatuneet Sallan rintamalla, oletan, että myös hän on kuollut tai hävinnyt taistelun tiimellyksessä. Mutta saattaa hän olla elossakin.
Lue Yle Uutisten juttu Erillinen pataljoona 17:n sotapäiväkirjoista.
Ylen Elävästä arkistosta voit kuunnella jälkimuistelua Sallan taisteluista.
Tiedätkö missä on sotilas 670551. Kerro tietosi Yle Uutisille (jessikka.aro@yle.fi tai tiina-rakel.liekki@yle.fi).
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä
Katso myös
Jatkosota 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944
Suomi sulki siviilejä keskitysleireihin
Jatkosodassa suomalaiset perustivat Itä-Karjalaan keskitysleirejä, joissa oli ankara kuri. Leireille vangittiin yli 20 000 siviiliä. Heistä viidennes kuoli.
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä
Vuonna 1941 jatkosodan alussa Suomi hyökkäsi Saksan tuella talvisodassa luovutettujen alueiden rajan yli ja miehitti Neuvostoliiton Itä-Karjalan. Mannerheimin käskystä Suomi lukitsi alueella asuneet venäläiset siviilit keskitysleireihin. Leireissä ihmiset pysyivät valvonnan alla ja poissa sotatoimialueelta.
Yle Uutisten lukija teki miehitysajasta muistuttavan merkinnän sotien jälkiä keräävälle kartalle: Suomalaisten rakentaman vankileirin parakkeja, nimetön lukija kirjasi Laatokan koillisrannalle Aunuksen kaupungin ulkopuolelle.
Ankarat olot osin agenttien takia
Vuosina 1941–1944 tuolla paikalla sijaitsi suomalainen Keskitys- ja siirtoleiri numero 8, toiselta nimeltään Alavoinen, sanoo neuvostosotavankien kuolinsyitä tutkinut oikeus- ja hallintohistorian dosentti Lars Westerlund. Alavoisen leirissä oli ankarat olot, ja siellä kuoli kaikkiaan 544 ihmistä. Tiukkaa leirikuria selittää sijainti rintaman läheisyydessä.
– Rintaman lähellä Aunuksessa ja Petroskoissa liikkui Neuvostoliiton agentteja, joiden kanssa leiriläiset pystyivät jossain määrin tekemään yhteistyötä. Sen takia ilmapiiri Alavoisissa oli kireämpi kuin monilla muilla leireillä, Westerlund sanoo.
Suomen sotavankileireillä oli huonot olot ja kansainvälisesti vertailtuna korkea kuolleisuus, ilmenee Westerlundin vuonna 2009 julkaistusta sotavankitutkimuksesta. Jatkosodan aikana suomalaiset joukot ottivat noin 64 000 neuvostosotavankia, ja heistä 19 000 kuoli. Se tarkoittaa joka kolmannen vangin kuolemaa.
Lisäksi otettiin tuhansia rekisteröimättömiä sotavankeja, jotka surmattiin. Siviilejä leireihin suljettiin yli 20 000, ja heistä kuoli noin 4 000 eli viidennes.
Tarkkaa kuvaa noin kymmenen Itä-Karjalassa sijainneen suomalaisen siviilileirin olosuhteista ja leiriläisten kuolinsyistä ei voi saada: leiriläisten henkilökortit oli täytetty puutteellisesti, ja kolmasosasta kuolleiden korteista puuttuu kuolinsyy.
Taudit ja nälkä tappoivat ihmisiä
Eniten ihmisiä kuoli tauteihin. Ruoka, majoitus ja hygienia oli kehnoa, ja sääntöjen rikkomisesta vankeja rankaistiin väkivallalla. Myös nälkä tappoi ihmisiä, vaikka ruoka-annosten kasvattaminen olisi ollut mahdollista – jos sitä vain olisi haluttu.
Leiriläisten kortteihin kirjattujen tietojen mukaan kaksi Alavoisen vangeista ammuttiin. Yleensä ihmisiä ammuttiin siviilileireillä vähemmän kuin sotilaiden leireillä. Kuria kuitenkin pidettiin siviilileireilläkin asein: jos vanki poistui leiriltä ilman lupaa, hänet saatettiin ampua, Westerlund kertoo.
Karjalan pääkaupungissa Petroskoissa, suomalaismiehityksen aikana Äänislinnassa, siviilileirille joutunut Antonina Kalkasova kertoo oman leirinsä vainajia kuljetetun joukkohautoihin. Kalkasova kertoo kokemuksistaan Marja-Leena Mikkolan kirjassa Menetetty lapsuus – suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941–1944.
– Nelisenkymmentä ruumista kerrallaan mahtui vihannesvarastoon odottamaan ruumisrattaita, mitään kylmiöitä tai ruumishuoneita ei ollut. Vainajat kuljetettiin kerran viikossa laatikoissa tai jonkilaiseen paperiin käärittyinä hevosrattailla Peskiin ja kumottiin syväksi kaivettuun joukkohautaan, Kalkasova sanoo.
"Laajaa inhimillistä kärsimystä"
Sekä leireille suljettuja siviilejä että sotilaita käytettiin työvoimana Suomen teiden rakentajina, metsässä ja kesäisin maatiloilla. Myös vangitut lapset joutuivat tekemään raskaita töitä ja osa nääntyi, kertovat keskitysleireille joutuneet miehitetyn alueen asukkaat.
– Kesällä myös meidän lasten oli tehtävä työtä – – Meillä ei todellakaan ollut minkäänlaista ulospääsytietä, se oli pakkotyöleiri, sanoo karjalainen Ivan Molostovkin Mikkolan kirjassa.
Sotavankien menehtyessä menetettiin myös paljon työvoimaa, josta sota-aikana oli puutetta, Westerlund muistuttaa.
– Selvää on, että suomalaisten leirikomento aiheutti laajaa inhimillistä kärsimystä, ja paremmalla kohtelulla kuolleisuus olisi voinut jäädä huomattavaksi pienemmäksi.
Westerlund kuitenkin huomauttaa, että kovat leiriolot olivat ajalle tyypillisiä: Neuvostoliiton sotavankileireillä kuolleisuus oli yhtä suurta, ja noin 4 000 suomalaista sotavankia kovisteltiin Neuvostoliiton leireillä. Ylipäätään koko itärintamalla sotavankeja kohdeltiin ankarasti.
– Vastavuoroisuus merkitsee paljon, Westerlund sanoo.
Sodan jälkeen neuvostosotavankien kohtelua puitiin oikeudessa, ja yli 700 suomalaista upseeria ja vartijaa tuomittiin. Suomessa keskitysleirien olemassaolosta haluttiin sotien jälkeen vaieta, eivätkä monet nykyäänkään tiedä niiden olemassaolosta.
Useita sotavankileirejä ja vankien hautausmaita merkitty kartalle
Yle Uutisten sotahistoriakartalle eri puolille Suomea on merkitty lukuisia neuvostosotavankien leirejä ja hautausmaita. Etäisin on Kilpisjärvellä, jossa sijainneesta leiristä kaksi sotavankia pakeni ja ryöstömurhasi läheisen tilan pariskunnan, kertoo lukija. Vangit pakenivat Ruotsiin, mutta heidät saatiin kiinni. Ryöstetystä tilasta on edelleen tulisijan muuri näkyvissä.
Eräs lukija kertoo isänsä kuljettaneen Haapajärvellä venälästen vankileirinä toimivalle Moskuan kämpälle ruokaa. Paikalla näkyy vielä varastokorsujen monttuja ja lahonneita rakennelmia.
Myös Venäjälle Kontupohjan lähelle oli merkitty talvisodan aikainen Kaimaojan leiri. Lars Westerlundin mukaan kyseessä on todennäköisesti neuvostoviranomaisten leiri, koska talvisodassa Kontupohjan lähellä ei ollut suomalaisia.
Kuuntele talvisodan aikaiselta vankileiriltä talvelta 1940 tallennettua radio-ohjelmaa
Lähde: Yle Elävä arkisto
Ylen Elävästä arkistosta voit kuunnella myös neuvostosotavankien oloja käsittelevän ohjelman.
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä
Katso myös
Porkkala 29. syyskuuta 1944 – 26.tammikuuta 1956
Kartalla uutta tietoa – näin vuokralaiset juhlivat vappua Porkkalassa
Yle Uutisten kartalle on merkitty sekä tutkijoita että yksityishenkilöitä hyödyttävää sotahistoriallista tietoa. Eräs lukija kertoo, että Neuvostoliitolle tukikohdaksi vuokratun Porkkalan rajalla liehui vappuna lippu viikon ajan.
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä
Yleisö on merkinnyt Yle Uutisten kartalle useita aiemmin tuntemattomia sotahistoriallisia tietoja. Uudet merkinnät hyödyttävät paitsi tutkijoita, myös yksityishenkilöitä, sanoo Museoviraston arkeologi ja kylmän sodan linnoitteista väitöskirjaa tekevä John Lagerstedt.
Museoviranomaisille uusia sotakohteita on kartalle merkitty eri puolille Suomea. Kartalla on esimerkiksi aiemmin kartoittamattomia betonibunkkereita, muistokirjoituksia ja luodinreikiä rakennuksissa.
Museoviraston tutkijat todennäköisesti tarkastavat yleisön antamia tietoja seuraavan kerran tutkimusretkiä maastossa tehdessään.
– Merkinnät kertovat, miten monenlaisia jälkiä sota jättää maisemaan joka puolella Suomea. Kiuruvesi ja Ranua taitavat kartan mukaan olla rauhallisimpia paikkoja, joissa sota ei ole jättänyt jälkiä – vaikka varmasti niistäkin löytyy, jos etsii, Lagerstedt sanoo.
Porkkalan linnoitteista vähän tietoja
Kartalle on merkitty myös uutta, erittäin yksityiskohtaista tietoa entuudestaan tiedetyistä kohteista, kuten jatkosodan jälkeen Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi vuonna 1944 pakolla vuokratusta Porkkalasta.
Neuvostoliitto linnoitti aluetta, mutta tiedot linnoittamisesta ovat osittain hämärän peitossa – maassa oli umpihanki, kun Puolustusvoimat tarkasti ja laski linnoitteet tammikuun lopussa vuonna 1956 Neuvostoliiton luovutettua Porkkalan takaisin Suomelle.
– Alueen kartoitus jäi puutteelliseksi, eivätkä viranomaiset vieläkään ole tutkineet aluetta yksityiskohtaisesti. Tutkittavaa olisi ollut: Neuvostoliiton joukot olivat rakentaneet alueelle omia linnotteitaan, mutta lähtiessään räjäyttäneet bunkkereita ja peittäneet rakennelmia maalla.
Porkkalan betonilinnoitteista tekee kiinnostavia myös niiden rakentamisajankohta keskellä kylmää sotaa 1950-luvulla. Kylmän sodan aikaisista linnoitteista löytyy harvemmin kirjallista materiaalia, koska kaikki asiakirjat ovat salaisia tai vielä järjestämättä.
– Siksi maisemasta nousevat linnoitteet kertovat eniten siitä, mitä on tapahtunut.
"Eläköön vappu"
Yle Uutisten lukijat ovat merkinneet Porkkalan alueelle lukuisia neuvostoliittolaisten rakennelmia, kuten bunkkereita, juoksuhautoja ja ammusvarastoja. Eräs lukija kertoo Kirkkonummelta Gesterbyntieltä löydetyn neuvostoliittolaista sotateknologiaa.
– Löydetty käsikranaatti perunoita nostettaessa 70-luvulla. Alueelta löydetty myös saappaan korkorauta sekä kahden kopeekan kolikko. Juoksuhautojen jäänteitä Alasintien kummankin puolen sekä aluetta halkovassa ojassa.
Toisen merkinnän tehnyt lukija kertoo vuokralaisten vapunvietosta.
– Vuokra-aikana rakennuksen pihalla sijaitsi lipputanko. Rajamiesten havaintojen mukaan puna-armeija oli hyvin säntillinen lipun nostossa ja laskussa... Kunnes tuli vappu. Silloin lippu sai liehua rauhassa viikon yötä päivää. Kuten Sjundbyn meijerin seinään on kirjoitettu: Eläköön vappu.
Aiemmin tietoja Porkkalan alueesta ovat kartoittaneet Kirkkonummen kunta ja aktiiviset suunnistusharrastajat.
Suomen sodat tunnetaan
Yleisön merkinnät ovat Lagerstedtin mukaan pääasiassa laadukkaita, ja niistä ilmenee ihmisten kiinnostuneisuus Suomen sotiin. Kartan tiedoista onkin hyötyä paitsi sotahistorian tutkijoille, myös folkloristeille ja sosiologeille.
– Kartta kertoo, millaisia sodan jälkiä ihmiset havaitsevat maastossa ja miksi joistain ilmiöistä puhutaan. Lisäksi sen avulla voisi tutkia, minkä takia jotkut kohteet puuttuvat kartalta kokonaan.
Kaikkia Suomen sotahistoriallisia kohteita ei kuitenkaan kartalle toistaiseksi ole merkitty, eivätkä kaikkien paikkatiedot ole aivan täsmällisiä. Lagerstedt pitää kuitenkin hyvänä sitä, että merkintöjä voi kommentoida, koska siten mahdolliset viheelliset tiedot oikenevat.
Yksityishenkilöille kartasta on hyötyä virkistyskäytössä, koska kohteita voi kartan avulla koska tahansa mennä tutkimaan esimerkiksi omalta kotiseudulta tai mökkipaikkakunnalta.
Ylen Elävästä arkistosta voit katsoa videon Porkkalan tyhjentämisestä.
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä
Katso myös
Sotien jälkeiset vuosikymmenet
Sotien jäljet linkittyvät lasten leikkeihin – "Veljeksiltä lähti sormet"
Monelle suomalaiselle sotahistorialliset paikat ovat olleet lapsuuden leikkipaikkoja.
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä
Yle Uutisten sotien jälkiä Suomessa keräävälle kartalle on jaettu paljon muistoja lapsuuden leikeistä bunkkereissa tai juoksuhaudoissa.
Eija Hyttinen muistelee kartalla leikkejä Oravisalossa, saaressa Rääkkylän kunnassa. Hyttisen mukaan kaikilla lapsilla oli oma, suuri hiekkaan kaivettu kuoppa, ja he kaivoivat hienosta hiekasta ammuksia leikkeihin. Meillä oli lapsena jokaisella oma kuoppa.
– Katsottiin, jos [ammuksen] päässä oli reikä, niin sen voi ottaa vaikka taskuun. Naapurin pojat vei [ammuksen] saunan uuniin, ja veljeksiltä lähti sormet, Hyttisen merkintä kertoo.
Mitä kuopat todella olivat ja miksi ne oli kaivettu keskelle saarta – sitä ei Hyttisen mukaan lapsille kerrottu.
9-vuotias Jukka oli upottamassa sodasta tuotuja panoksia
Padasjoella Kauttisjärveen upotettiin panoksia noin vuonna 1950. Kartalla niiden upottamisesta kertoo tuolloin 9-vuotias Jukka Luukko, jonka mukaan panokset tulivat sodasta.
– Somerolainen asealiupseeri, joka otti aseita takaisin, antoi kotiutettaville niin paljon aseita ja konepistoolin panoksia kuin he halusivat, sanoo Luukko.
Panokset olivat pääosin Ukkomauserin ammuksia, joita Luukon kotona oli useita laatikollisia. Luukon veli Ilkka oli löytänyt panosten säilytyspaikan ja lyönyt höyläpenkin päällä vasaralla yhtä panosta saaden sen räjähtämään.
– Muistelen, että veljeni oli noin 5-vuotias, Jukka Luukko kertoo.
Veli selvisi tapauksesta säikähdyksellä. Perheen äiti vaati kuitenkin tarpeettomaksi jääneitä panoksia hävitettäviksi, ja isä Eero upotti panokset Jukan kanssa. Ne pudotettiin veneestä noin neljän metrin syvyyteen Kauttialan rannan ja Kalliosaaren kärjen väliin.
Myös tällaisissa sotahistoriallisissa paikoissa on leikitty
Helsingin Meilahdessa 1950- ja 1960-luvun lapset leikkivät Pihlajatie 37–39 takapihojen kohdalla olevalla kalliolla, jossa on lukijan karttamerkinnän mukaan ilmatorjuntatykin jalusta.
Hyrynsalmen Kangaskylällä lapsuutensa asunut, vuonna 1965 syntynyt lukija kertoo leikkineensä lapsena juoksuhaudoissa ja korsuissa sekä keräilleensä saksalaisten jättämää sotatavaraa. Saksalaisilla olikin jatkosodan aikana huoltokeskus ja varuskunta Hyrynsalmella.
Eräs kertoo lapsena leikkineensä Kaamasmukassa enonsa kotilalla vanhassa saksalaisten vankileirissä, jonka betonibunkkeri lienee yhä näkyvillä.
Toinen muistelee Porissa metsässä sijaitsevaa kumparetta, joka oli lukijan mukaan ollut saksalaisten kaatopaikka. Nykyään päälle on rakennettu kuntorata, mutta lukija muistelee leikkineensä 70-luvulla kuorma-auton raadossa, joka oli kumpareen juurella. Kun kotiväki kuuli leikeistä, paikan kaivelu kiellettiin.
Ylen Elävästä arkistosta voit katsoa valistusfilmin poikien vaarallisista leikistä 1950-luvulta.
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä
Katso myös
Sisällissota 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918
"Kuolema tulee jokaiselle" – joukkosurmattujen hautakivi upotettiin peltoon
Harmoisten sairaalassa tapahtui yksi sisällissodan verisimmistä tragedioista. Sotahistoriakartalle tehdyn merkinnän mukaan surmattujen hautakivi hävitettiin ojan perkaamisen yhteydessä.
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä
Nuijasodan taistelutantereille, Kuhmoisten ja Padasjoen puoliväliin Harmoisten kylään oli vuonna 1896 siirretty Padasjoelta rakennus, joka oli sisällisodassa punaisten kenttäsairaala.
10. maaliskuuta 1918 noin kello 17 valkoiset valtasivat Punaisen ristin alaisuudessa toimineen sairaalan, jossa oli 13 haavoittunutta.
Potilaat ammuttiin peteihinsä
Teloitukset aloitettiin välittömästi, mitään kyselemättä, kirjoittaa emeritusprofessori Heikki Ylikangas Tieto-Finlandia-palkitussa kirjassa Tie Tampereelle.
– Jo me osan teistä, perkeleen rosvot, saimme käsiimme! Valmistautukaa siirtymään helvettiin, sillä kuolema tulee jokaiselle 5 minuutin kuluttua, yksi ampujista sanoi Ylikankaan kirjan mukaan.
Sairaalan potilaat ammuttiin vuode vuoteelta edeten peteihinsä. Naishoitajat jätettiin henkiin, tosin kahden sairaalassa olleista naisista kerrotaan teloitetun myöhemmin.
"Hän teeskenteli itsensä kuoliaaksi"
Kaksi sattumalta eloonjäänyttä välitti tarinan jälkipolville. Toinen pelastuneista oli nuori poika, jota oli ammuttu kaulaan ja leukaan.
Tutkija Tuulikki Pekkalainen tarjoaa kirjassaan Lapset sodassa 1918 aikalaiskuvaa verilöylystä pelastuneesta nuorukaisesta.
Kirjassa 14-vuotias Elnan kirjoittaa päiväkirjaansa verilöylystä pelastuneesta pojasta.
Elnan kuvaus antaa harvinaista lapsen näkökulmaa sisällissotaan. Näin Elna kirjoittaa:
– Häntä he myös ampuivat, mutta osui vain leukaan, jolloin hän teeskenteli itsensä kuoliaaksi ja kun valkoiset lähtivät tiehensä rikkoi hän akkunan ja karkasi siitä metsään ja meni erääseen latoon, jossa oli koko yön. Ja löysi sieltä paidan, jonka sitoi leukoihinsa ja aamulla lähti Munoolle.
Kasvoille hyytynyt veri pelasti miehen
Toinen sairaalasta pelastunut, K. Nuutila sai laukauksen kasvoihinsa ja menetti tajunsa, kerrotaan sisällissotakirjallisuudessa.
Nuutila heräsi kahden vuorokauden kuluttua, kun valkoiset olivat palanneet tappamaan muutamia vakavasti loukkaantuneita. Eräs lattialla vaikeroinut jätettiin ampumatta, koska hänen oletettiin kuolevan joka tapauksessa. Luoti oli näet lävistänyt haavoittuneen pään.
Nuutilan kasvoilla ollut verinen lakana revittiin syrjään, mutta ilmeisesti kasvoille hyytynyt veri teki hänestä kuolleen näköisen. Sitä hän ei kuitenkaan ollut. Myöhemmin Nuutila pakeni läheiseen mökkiin, jossa asunut vanhus auttoi hänet kelkalla vetäen pakoon.
Joukkosurmassa kuolleet haudattiin peltoon
Tragediassa kuolleet miespuoliset lääkintämiehet ja 11 punakaartilaispotilasta haudattiin Nikulan talon peltoon.
Yle Uutisten sotien jälkiä keräävän kartan merkinnän mukaan tapahtumapaikan viereisellä Nikulan pellolla oleva hautakivi on hävitetty upottamalla se peltoon ojan perkaamisen yhteydessä.
Harmoisten sairaalaa ei enää ole olemassa. Se purettiin korjauskelvottomana tontille nousseen uudisrakennuksen tieltä. Sen sijaan Harmoisten kylän pohjoislaidalla oleva sisällisotaan liittyvä Kauppilan Vainionmäen joukkohauta on edelleen löydettävissä. Myös paikallisella hautausmaalla Pappilansaaressa on punaisten hauta ja muistomerkki.
Sairaalan verilöylyn varsinainen tapahtumapaikka on kuin mikä tahansa tavallinen suomalainen maisema. Mikään paikalla ei kerro siitä, mitä vuonna 1918 tapahtui.
Jaa Facebookissa | Jaa Twitterissä