Belgian keskusta-oikeistolaiset puolueet ovat vihdoin päässeet sopuun hallituksen muodostamisesta. Pääministeriksi nousee maan ranskankielistä väestöä edustava Charles Michel.
Myös uuden hallituksen huolena on Belgian jakautuminen konservatiivisempana pidettyyn flaaminkieliseen pohjoiseen ja liberaalimpaan ranskankieliseen etelään.
Hallituskoalitiossa on mukana kolme flaamiväestöä edustavaa konservatiivista puoluetta sekä pääministeri Michelin ranskankielinen liberaalipuolue. Kuningas Philippe pyysi Micheliä hallituksenmuodostajaksi heinäkuussa.
Belgiassa pidettiin vaalit viisi kuukautta sitten. Vuonna 2010 hallituksen muodostaminen kesti vielä pidempään eli 18 kuukautta.
Michelin hallitus korvaa sosialisti Elio de Rupon johtaman hallituksen.
38-vuotias Michel on Belgian nuorin pääministeri vuoden 1840 jälkeen. Hänen isänsä Louis Michel on toiminut ministerinä ja komissaarina EU:ssa.