Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Vongfong-myrsky lähestyy Japania

Japanilaisten on syytä varautua alkuviikolla ankaraan sateeseen ja koviin tuuliin. Tokioon ennustetaan varsinkin tiistaille myrskysäätä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Trooppinen myrsky Vongfong  lähestyy Japanin pääsaaria. Japanin eteläisimmän Okinawan saaren myrsky ohitti viikonlopun aikana. Tuolloin Vongfong raivosi vielä taifuunin voimalla.

Sunnuntain aikana kovimmat tuulet ovat heikentyneet ja Vongfong luokitellaan nyt trooppiseksi myrskyksi. Tuulen keskinopeus on noin 31 m/s.

Myrskytuulet ja sateet ovat katkoneet puita ja sähköjä sekä aiheuttaneet tulvia. Yli 20 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen.

Voimakkaimmillaan, ennen Okinawalle saapumistaan Vongfong oli 3. luokan taifuuni, jossa tuui puhalsi yli 40 metriä sekunnissa.

Viranomaiset ovat evakuoineet taifuunin tieltä 150 000 ihmistä. Vongfongin arvioidaan osuvan Japanin eteläiselle pääsaarelle, Kyushulle huomenna, maanantaina. Japanin pääkaupungin, Tokion myrskyn arvioidaan saavuttavan tiistaina.

Suosittelemme