Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Turvotus selätetään liikunnalla

Monelle tuttua turvotusta voi ehkäistä parhaiten liikunnalla. Myös ruokavaliolla ja terveellisillä elintavoilla voi saada hyviä tuloksia.

Nesteen keräytyminen vartaloon aiheuttaa turvotusta. Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka kertoi, mistä nesteen kerääntyminen johtuu ja miten sitä voisi välttää.
Reeta Cremin
Avaa Yle-sovelluksessa

Veden juonti ei auta turvotukseen. Näin sanoo Ylen aamu-tv:ssä vieraillut liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka.

– Kehon ylimääräinen suola poistuu munuaisten kautta. Nesteen juonti ei auta asiaan. Munuaiset pystyvät hoitamaan homman muutenkin, Laukka sanoo.

– Sanoisin, että jos on syönyt suolaista, liikunta auttaa silloinkin paremmin kuin nesteen nauttiminen. Liikunta, eli hikoilu, auttaa parhaiten ylimääräisen suolan poistumiseen.

Jalkojen ylös nostaminen ja jalkojen liikuttelu auttavat myös siihen, että neste poistuu raajoista.

Turvotusta erityisesti liiasta suolasta

Turvotus syntyy kehon natrium- eli suolatasapainon järkkyessä, mitä säätelevät monenlaiset hormonit. Käytännössä turvotus johtuu siitä, että neste jää kudokseen, eli solun välitilaan.

– Yleensä keho säätelee niin, että sen verran nestettä tulee solun välitilasta pois kuin sinne menee. Kun näin ei käy, se näkyy turvotuksena, liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka kertoo.

Turvotusta syntyy länsimaissa erityisesti, kun ruoassa on liikaa suolaa. Toinen syy on, että nestettä kertyy jostain syystä liikaa kehoon. Perinnöllisyydellä ei ole tekemistä turvotuksen kanssa. Enemmän asiaan vaikuttavat Laukan mukaan elintavat ja kehon koostumus: lihavilla turvotusta kertyy enemmän. Lisäksi jotkut sairaudet ja lääkkeet lisäävät turvotusta.

– Jos on liikunnallisesti aktiivinen ja elimistössä on lihasmassaa, ne vaikuttavat yksilöllisesti turvotukseen, Laukka sanoo.

Hyvänlaatuinen turvotus liittyy elintapoihin. Tärkeitä seikkoja ovat ruokavalio, suolan saanti, tupakointi, elämän rytmi, valvominen, väsymys, vuorotyö ja liikunnan määrä.

– Yleisesti ottaen elimistö pystyy säätelemään pieniä muutoksia. Jos on lyhyet yöunet tai epäterveempi ruokavalio ollut päivänä tai kahtena, se ei vielä turvota. Elimistö pystyy säätelemään hormoneilla. Mutta pitkäaikaisesta muutoksesta voi kehittyä pysyviä tiloja, Pippa Laukka sanoo.

Turvotusta esiintyy erityisesti raajoissa ja kasvoissa, koska ne ovat kauimpana sydämestä.

– Raajoissa on paljon laskimoita, joissa on läppiä, jotka edesauttavat sitä, että veri kulkee sydämeen. Jos lihakset eivät ole käytössä, esimerkiksi levon aikana, neste tihkuu sinne solun välitilaan ja aiheuttaa turvotusta, Laukka sanoo.

Suosittelemme sinulle