Palomestari Reijo Salminen aloitti Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksella neljäkymmentä vuotta sitten. Somistajan työ tavaratalossa vaihtui jännittävään uraan ja työhön, jossa koskaan ei tiedä, mihin joutuu.
– Minulla oli kavereita palolaitoksella ja ajattelin, että voisihan sitä vaihtaa omankin työn vähän miehekkäämpään suuntaan, Salminen kertoo.
Minulla oli kavereita palolaitoksella ja ajattelin, että voisihan sitä vaihtaa omankin työn vähän miehekkäämpään suuntaan.
Reijo Salminen
Turun keskuspaloaseman Museotila Kellarissa sopii muistella menneitä työvuosia. Ympärillä on paljon Salmisenkin käyttämää välineistöä – osa jo melkein museotavaraa, mutta osa ihan käyttökelpoista edelleenkin.
– Tuo kädessä olen juossut Aurajokirantaan pelastamaan hukkumaisillaan ollutta, sanoo Salminen osoittaen vanhaa hengityslaitetta.
Hän kertoo, että joskus muinoin, ennen teknisiä laitteita, palomiehen happinaamari oli todella 'mallia luomu'.
– Palopaikalla pitkä parta tungettiin suuhun ja sierainten eteen. Sitten syöksyttiin palavaan kohteeseen ja toimittiin niin kauan kuin pystyttiin. Tai siihen asti kunnes joku toinen kävi kantamassa ulos.
Palolaitoksen sisällä on kaksi maailmaa
Hätätilanteessa ei voi alkaa kysellä, että kukas tänään haluaisi pidellä letkua tai kuka haluaisi sukeltaa hyiseen mereen.
Reijo Salminen
Reijo Salminen kertoo, että palolaitoksen toiminnan kannalta on aina ollut ollennaista, että jokainen tietää paikkansa hälytystilanteessa.
– Hälytysten ulkopuolella palolaitos on nykyisin demokraattinen paikka, mutta sitten kun hälytys tulee, niin järjestelmä vaihtuu kokonaan. Sotilaallisella kurilla, järjestyksellä ja tarkalla hierarkialla homma toimii. Hätätilanteessa ei voi alkaa kysellä, että kukas tänään haluaisi pidellä letkua tai kuka haluaisi sukeltaa hyiseen mereen. Täällä on oikeastaan kuin kaksi erillistä maailmaa, jotka vaihtelevat.
Pelastuslaitos auttaa mahdottomassakin paikassa
Palomiesten toiminta on aina kiinnostanut ihmisiä.
– Tämänkin kaunottaren takana on roikkunut iso liuta uteliaita sen kiitäessä milloin mihinkin hälytyskohteeseen, kertoo Salminen sivellessään hellästi Museotila Kellarin silmäterää eli edelleenkin huippukunnossa olevaa italialaista Fiatia.
Olen ollut esimerkiksi nostamassa norsua pystyyn eläintarhassa ja käärmeitä wc-pytyistä.
Reijo Salminen
Vuodelta 1928 olevalla autolla on ajettu monta kovaa keikkaa. Nykyisin täysin palvellut palomies pääsee sen kyydillä vain eläkkeelle. Palomiehillä onkin muistelemista, kun punaisen kukon hoivista siirrytään oloneuvoksiksi. Merkillisiä avunpyyntöjä on osunut useita Salmisenkin uralle.
– Olen ollut esimerkiksi nostamassa norsua pystyyn eläintarhassa ja käärmeitä wc-pytyistä. Monta lintua ja oravaa on pyydystetty tavarataloista ja sellaisista.
Ihminen voi olla hädässä melkein missä vain.
– Mitä merkillisimpiä pulmatilanteita voi sattua. Ihmiset juuttuvat aitoihin, jäävät pulaan vessanovien tai parvekelasien taakse. Ihmisiä kaivetaan esiin sortuneista kaivannoista, Salminen antaa esimerkkejä.
Autoja voi kyllä olla ihan missä vain: joessa, satama-altaassa, kaivannoissa ja hyvinkin korkealla puussa.
Reijo Salminen
Autotehtävät ovat myös oma lukunsa.
– Autoja voi kyllä olla ihan missä vain: joessa, satama-altaassa, kaivannoissa ja hyvinkin korkealla puussa. Ja tietenkin pahimmassa tapauksessa rekkojen alla.
Työvuorossa työturvallisuus pitää pitää mielessä joka päivä.
– Kaikki auttamistyö täytyy tehdä harkiten. Hosumalla ei tule hommasta mitään.
Työ muuttaa ihmistä
Kun työssä näkee ja kokee kaikenlaista tavallisuudesta poikkeavaa, niin voisi olettaa, että työ muuttaa ihmistä. Salminen myöntää, että niin se taitaa olla.
– Ruotsinlaivalla katson ensimmäiseksi poistumistiet, että mistä sitten pääsee sopivasti pois, jos tulee sellaiseen tarve. Tavarataloissakin tulee vilkuiltua ympärille, että missäköhän se lähin sammutin on.
Huomaan usein, että omat keikat nousevat uudelleen mieleen, kun kulkee tapahtumapaikan ohi.
Reijo Salminen
Palomiehen silmillä näkee maailmassa enemmän vaaranpaikkoja.
– Ajettiin työkaverin kanssa Turusta Helsinkiin. Ei varmaan oltu ajettu kuin muutama kilometri, niin olin jo kuullut useammasta tien varrella sattuneesta onnettomuudesta. Huomaan usein, että omat keikat nousevat uudelleen mieleen, kun kulkee tapahtumapaikan ohi.
Työpäivän tapahtumat puidaan porukalla ja puhumalla.
– Tapahtuman purku kuuluu hälytystehtävään. Ihminen on olento, joka paranee puhumalla. Jälkipuinti on palomiesten keksimä konsti ja suosittelen puhumista myös muille työpaikoille, Salminen sanoo.
