Keski-Suomen luonnonsuojelijat kummeksuvat loppusuoralle ehtineen soidensuojelun täydennysohjelman jäädyttämistä. Esimerkiksi Keski-Suomessa on kahden kesän aikana kartoitettu tuhansia hehtaareja soita.
Keski-Suomen luonnonsuojelupiirin hallituksen puheenjohtaja Matti Aalto pelkää, että työ on pahimmassa tapauksessa mennyt kokonaan hukkaan
– Toivon, ettei työ ollut ollenkaan turhaa, vaan ohjelma saataisiin vielä jatkumaan, mutta se pelkohan tässä on. Tottakai soiden kartoittaminen tuottaa muutakin aineistoa, mutta nämä kartoitukset on kyllä tehty ihan tätä ohjelmaa silmällä pitäen, Aalto sanoo.
Ohjelmassa yhdyshenkilönä toiminut Aalto pitää erikoisena, että näin pitkälle edennyt ohjelma keskeytetään.
– Valtakunnallinen soidensuojeluohjelman työryhmä oli jo valinnut arvokkaimmat kohteet, joiden olisi nyt pitänyt tulla kommentti- ja kuulemisvaiheeseen. Näitä kohteita ei ole vielä julkistettu missään. Erona aiempiin soidensuojeluohjelmiin, nyt on pyritty enemmän keskittymään reheviin lettosoihin ja korpiin, puustoisille soille, joita on aiemmin suojeltu vähemmän.
Vapaaehtoisuus ei takaisi arvokkaimpien soiden suojelua
Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen ilmoitti eilen, että haluaa selvittää mahdollisuuksia suojella soita vapaaehtoisuuden pohjalta. Matti Aallon mukaan se ei olisi paras ratkaisu, vaikka esimerkiksi vapaaehtoisen metsiensuojelun METSO-ohjelma on toiminut Keski-Suomessa hyvin.
– Se olisi ehkä mahdollista, mutta sillä tavalla ei saataisi niitä kaikkein arvokkaimpia soita suojeltua. METSO-ohjelmassa on saatu hyviä kohteita suojeltua, mutta paljon todella arvokkaita kohteita jää myös ulkopuolelle.
Aallon mukaan soiden- tai metsien suojelu ei muuten periaatteessa eroa toisistaan paljoa. Eniten eroa on maanomistuksen suhteissa.
– Arvokkaita metsiä on enemmän yksityismailla, kun taas soita on enemmän yhtiöiden ja valtion mailla.
Matti Aalto toivoo, että ministerin päätös on väliaikainen.
– Toivottavasti keskytys on lyhytaikainen. Pahempi skenaario on tietysti se, että ohjelma jää tähän vaiheeseen, että valmisteltu on, mutta eteenpäin ei päästä.
MTK pitää vapaaehtoisuutta hyvänä asiana
Maa- ja metsätaloustuottajia edustava MTK puolestaan on tyytyväinen ympäristöministerin päätökseen ja pitää sitä merkittävänä luonnonsuojelutekona.
Järjestön mukaan vapaaehtoisuus parantaa luonnonsuojelun hyväksyttävyyttä maanomistajien keskuudessa. MTK:n mukaan soiden suojeluohjelmassa oltiin ottamassa selvää takapakkia.
Vapaaehtoisessa suojelussa maanomistajaa arvostetaan, eikä ajeta nurkkaan, kerrotaan MTK:n tiedotteessa.