Niin lähellä, niin kaukana – esteetön ympäristö on tasa-arvoa

Kuopiolaisen Leena Hukkasen pyörätuoli pysähtyy jalkakäytävälle Kuopion museon eteen. Vain kaksi porrasta erottaa Hukkasen museon ovesta.

– Olen käynyt kerran museon katutason kerroksessa. Ylemmissä kerroksissa en koskaan, koska sinne en pääse, hän kertoo.

Pyörätuolilla liikkuva Leena Hukkanen ei voi siis nauttia kaikista Kuopion museon näyttelyistä. Museossa ei ole hissiä yläkerroksiin eikä edes kiinteää luiskaa kadulta ovelle.

Kulttuurihistoriallisen museon johtaja Merja Heiskanen kertoo, että ongelma on tuttu myös lastenvaunuilla liikkuville.

– Sisään päästäkseen asiakkaan pitäisi tietää museon yleisöpalvelun puhelinnumero ja pyytää tuomaan rapuille luiska tuolia varten, Heiskanen kertoo.

Hukkanen voisi tietysti vaivata jotain ohikulkijaa kertomaan asian yleisöpalveluun, mutta hän pyrkii liikkumaan mahdollisimman paljon yksin ja omin voimin.

Kuopion museon lisäksi ainakin Korttelimuseoon on mahdotonta päästä pyörätuolilla.

– Olen käynyt kerran kesällä pihalla kahvilla, Hukkanen kertoo.

Suunnittelun kukkasiakin Leena Hukkasen eteen sattuu silloin tällöin. Joskus esimerkiksi ovelle on luiska, mutta ovi aukeaa sisälle menijän eteen. Ovi pitää siis ensin kiertää.

– Siinä on puikkelehtimista. Esteettömyyttä tavoitellaan, mutta se ei vaan toimi aina.

Huomautettavaa on myös jalkakäytävien ja ajoväylien liian korkeissa reunuksissa.

– Ne ovat joskus vähän pelottavia. Mukulakivet ovat myös hankalia pyörätuolin kannalta. Epätasainen pinta on vaikea, jos käsivoimat ovat heikot tai on tasapaino-ongelmia.

Hukkanen toivoo, että parkkipaikkojen invapaikat tehtäisiin tasaiselle maalle.

– Kaltevalla maalla tuoliin ja autoon siirtyessä tuoli liikkuu, ja sitä on maassa istuillaan kohta.

Hukkanen kokee kuitenkin pyörätuolilla liikkumisen sujuvan pääasiassa hyvin Kuopiossa. Ihan pienistä hankaluuksista hän ei jaksa edes hermostua.

– Jos on menoa uuteen paikkaan, jossa olevista mahdollisista esteistä en tiedä, pyydän mukaan avustajan.

Leena Hukkanen on Kuopion vammaisneuvoston jäsen ja kokee, että neuvostoa kuullaan esteettömyysasioissa, mutta aina ei välttämättä tarpeeksi ajoissa suunnitteluvaiheessa. Tai sitten ei kuunnella loppuun asti.

– Arkkitehdit ovat käveleviä ja ne suunnittelee näin, hän toteaa.  

Esteettömästä ympäristöstä hyötyvät monet ihmiset; rollaattorilla liikkuvat vanhukset, lastenvaunuja työntävät vanhemmat, lapset ja henkilöt, joilla on esimerkiksi työnsä vuoksi mukanaan erilaisia kantamuksia.

Esteettömyys pienentää myös onnettomuusriskiä. Esimerkiksi Tilastokeskus on tilastoinut portaissa tapahtuvat kaatumiset ja putoamiset. Vuonna 2012 tällaisista onnettomuuksista 40 johti kuolemaan. Lukuun eivät sisälly ulkoportaissa esimerkiksi talvella tapahtuneet putoamiset ja kaatumiset.

Järjestöjen mukaan esteettömyys tulee parhaimmillaan halvaksi, kun se otetaan huomioon jo rakennuksia ja muita ympäristöjä suunniteltaessa.