Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Uskomaton vuosi jatkuu – Ilonen otti uransa suurimman voiton!

Golfaaja Mikko Ilonen kaatoi ruotsalaisen Henrik Stensonin Euroopan kiertueen reikäpelin mestaruuskilpailun finaalissa Lontoossa.

Mikko Ilonen
Kuva: AFP / Lehtikuva
Teemu Tammilehto
Avaa Yle-sovelluksessa

Mikko Ilonen on voittanut golfin Euroopan kiertueen reikäpelin mestaruuskilpailun Lontoossa. Suomalaisgolfaaja kaatoi finaalissa ruotsalaisen Henrik Stensonin lukemin 3/1. Ilonen tienaa voitostaan 650 000 euroa, mikä on hänen uransa ylivoimaisesti suurin voittosumma. Maailmanlistan viidentenä oleva Stenson saa kakkostilastaan 330 000 euroa.

Voitto jatkaa Ilosen uskomatonta golfvuotta. Tammikuussa hän oli toinen Euroopan kiertueen Qatarin osakilpailussa. Kesäkuussa hän voitti Irish Openin ja elokuussa oli seitsemäs US PGA Championshipissä.

Tämän vuoden suorituksiin mahtuu myös useita muita hyviä sijoituksia Euroopan kiertueelta. Yhteensä Ilonen on tienannut tänä vuonna jo lähes 1,8 miljoonaa euroa.

Sunnuntain suurvoitto nostaa Ilosen sijoitusta myös golfin maailmanlistalla, missä hän on tällä hetkellä 52:ntenä. Suomalainen saattaa nousta jopa 35 parhaan joukkoon, jos viikonlopun muut turnaukset päättyvät suomalaiselle suosiollisesti.

Sijoitus maailmanlistan 50 parhaan joukossa vuoden lopussa takaisi Iloselle osallistumisoikeuden kaikkiin ensi vuoden suuriin kilpailuihin.

Suosittelemme