Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Armeijan romu on siviilin aarre - puolustusvoimien ylijäämätavaran perään lähdettiin Virosta asti

Vuodenvaihteessa lakkautettavien varuskuntien joukkoon kuuluva Hämeen rykmentti Lahden Hennalassa tyhjenee kalustosta ja tavarasta. Tyhjenemisen vauhdittamiseksi järjestetty myyntitapahtuma veti paikalle väkeä eri puolilta Suomea ja Virosta asti.

Puolustusvoimien ylijäämätavaran huutokauppa Hennalassa
Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle
Tuija Veirto
Avaa Yle-sovelluksessa

Armeijan käytöstä poistettujen tavaroiden kolmipäiväinen myynti Hennalan varuskunnan perimmäisessä hallissa kiinnosti väkeä heti keskiviikkoaamusta alkaen.

Ensimmäisinä ostajien matkaan läksivät polkupyörät, runkovioista huolimatta. Myös keitto- ja rosteritavaraa sekä pukineita haalittiin mukaan.   

– Ihan tällaista väenpaljoutta en osannut odottaa, mutta kyllähän tällaiset tapahtumat ovat perinteisesti väkeä kiinnostaneet, kertoo Heikki Välimäki myyntitapahtuman järjestelyistä vastaavasta Millog Oy:stä.

Hän on ollut mukana vastaavissa järjestelyissä viiden vuosikymmenen ajan, joista meklarina kolmekymmentä.

Pianosta pilkkahinta, työvälineestä useampi tonni

Kirpakassa säässä torstaina pidettyyn yksipäiväiseen huutokauppaan tultiin eri puolilta Suomea ja kauempaakin. 

– Suurin osa on varmaan paikallisia, joita kiinnostaa varuskunnan lopettamiseen liittyvä toiminta, mutta on joukossa vakihuutajiakin ihan Virosta asti. He kiertävät meillä muissakin huutokaupoissa, toteaa Välimäen parina tavaraa meklaroinut Petri Lundelin.

Lahtelaiset Ari Korhonen ja Anna-Liisa Antila olivat huutokauppassa huvin vuoksi. Anttilan mielestä pianot myytiin pilkkahinnalla.

– Niillä ei näyttänyt olevan kysyntää, neljää kymppiä kappaleelta maksettiin. Kyllä jäi halvaksi.

Työkoneista sen sijaan pulitettiin tuhatlappusia. Esimerkiksi massiivinen pylväsporakone huudettiin omaksi 2 600 euron hintaan. 

Laatu maksaa ylijäämässäkin

Vantaalainen Pekka Päiviö pakkasi tyytyväisenä hitsauslaitetta autonsa peräkärryyn.

Tämä on kuitenkin hyvin huollettu, niin sanotusti vanha kunnon vehje eli kyllä hinta kannatti maksaa.

Pekka Päiviö

– Kyllähän tällaisesta raskaampaan käyttöön tarkoitetusta monitoimihitsauslaiteesta sai kisata ja maksaa useamman satasen. Tämä on kuitenkin hyvin huollettu, niin sanotusti vanha kunnon vehje eli kyllä hinta kannatti maksaa.

Huutokaupan tuotto kirjataan valtion kassaan ja puolustusvoimien tilille.

Konkari arvelee, että päivän päätteeksi puolustusvoimat kuittaa kelpo tuoton.

– Yli 330 erää tavaraa on kaupan. Sanoisin että tuotto tulee olemaan kymmeniä tuhansia ja voi mennä satatuhattakin rikki,  Heikki Välimäki arvioi.

Suosittelemme sinulle