Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Hevoset ovat pelästyneet Kyrklundia – ”Silloin saatan suuttua”

Kokeneellakin ratsastajalla on välillä vaikeuksia tulla toimeen hevosten kanssa. Kyra Kyrklundin mukaan ratsastusta ei kannata jatkaa suutuspäissään.

Kyra Kyrklund
Kyra Kyrklund Kuva: EPA
Jarno Ranta
Avaa Yle-sovelluksessa

**LAUANTAIVIERAS. **Kouluratsastaja Kyra Kyrklund kertoo pudonneensa toistakymmentä kertaa hevosen selästä harjoituksissa ja kilpailuissa.

- Hevonen puree edestä, potkii takaa ja on liukas keskeltä. En kuitenkaan ole satuttanut itseäni hevosten vuoksi aikuisiällä.

Kyrklundin mukaan usein nuoret hevoset ovat säikähtäneet häntä.

- Ratsastuksessa on tyypillistä se, että putoaminen johtuu siitä, kun on tehnyt jonkin virheen jo etukäteen. Olen mennyt nuoren hevosen selkään esimerkiksi liian aikaisin, huonossa ympäristössä tai väärässä kohdassa.

"Hevosta ei pysty pakottamaan"

Kyrklundin mukaan tututkin hevoset ovat olleet joskus liian pirteitä, tai hän ei ole tehnyt riittävästi yhteistyötä etukäteen nuorten hevosten kanssa.

Hevoselle on paras kiitos, kun se saa kävellä ja huilata.

Kyra Kyrklund

- Nykyään hevosen koko psyyken ymmärtämisessä ollaan paljon parempia kuin silloin, kun itse aloin ratsastaa.

Kyrklund kertoo, että hevoset eivät aina ymmärrä, mitä hän haluaa niiden tekevän. Niillä voi olla myös päänsärkyä.

- Silloin saatan suuttua, jos en pysty tekemään sitä, mitä haluan. Tällöin ratsastamista ei kannata vähän aikaan jatkaa. Myös hevoselle on paras kiitos, kun se saa kävellä ja huilata varsinkin opetusvaiheessa. Hevostahan ei pysty pakottamaan.

Kyrklund ei olekaan pakottanut hevosiaan, ja viimeisen viidentoista vuoden aikana hän ei ole pudonnut hevosten selästä.

Suosittelemme