Suurin tungos oli lauantaina alkuillasta. Kaapelitehtaan portille muodostui jopa tunnin mittainen jono, sillä sisälle mahtui paloturvallisuussyistä vain määrätty määrä ihmisiä kerrallaan.
Tapahtuman järjestäjä Mikki Nyman uskoo, että suurena syynä suosion nousuun oli tapahtuman alkuperäisen nimen käyttökiellosta syntynyt kohu.
– Jos väittäisin muuta niin valehtelisin. Päivänselvää on, että kävijämäärä olisi viime vuodesta noussut joka tapauksessa, mutta olisiko noussut noin paljon?
Nyman "kiittelee" kohua myös siitä, että siitä virinnyt alkoholikeskustelu lämmitti tunnelmaa myös Kaapelitehtaalla.
– Oli nostettu niin sanotusti kissa pöydälle. Se vaikutti positiivisesti tapahtuman ilmapiiriin, asiakkaisiin ja näytteilleasettajiin.
Nimen käyttökiellosta taloudellisia tappioita
Pelkkää positiivista viskikohu ei tietenkään Nymanin kannalta tarkoittanut. Aluehallintovirasto kielsi Nymania käyttämästä tapahtumaa varten painettua materiaalia, sillä niissä oli mainittu tapahtuman alkuperäinen nimi: Olut & Viski Expo Finland.
– Pienyrittäjän budjetissa tällainen muutos on tietenkin iso menetys. Julkisesti jaettavat mainoslehtiset ja lehtimainokset olisi joutunut tekemään uudestaan, mutta siihen ei ollut varaa. Tapahtuman ennakkomarkkinointi oli siten ennakoitua suppeampaa kiellon ansiosta, Nyman kertoo.
Jos Atria saa myydä konjakkikinkkua, niin ihmettelen suunnattomasti, että minä sitten rikon lakia.
Olut Expo Finlandin järjestäjä Mikki Nyman.
"Myydäänhän konjakkikinkkuakin"
Nyman aikookin selvittää oikeusoppineilta, oliko koko kieltopäätös edes laillinen.
– Miten on mahdollista, että pitkän harkinnan jälkeen patentti- ja rekisterihallitus myöntää minulle tällaisen (Olut & Viski Expo Finland 2014) toiminimen, josta Valviran lakiosasto on ollut tietoinen jo kesällä. Mutta kun koitti aika hakea anniskelupa niin selviää, että tällä nimellä anniskelulupa ei aluehallintovirastolta heltiä, Nyman ihmettelee.
Nyman aikoo nyt keskustella asiasta "kaikessa rauhassa" patentti- ja rekisterihallituksen kanssa. Nymanin mukaan hänelle on jo tarjottu laillista apua, sillä jupakasta halutaan ennakkotapaus.
– Voidaanko yrityksiä pakottamaan muuttamaan nimiään? Tämä halutaan nyt selvittää puolin ja toisin. Jos Atria saa myydä konjakkikinkkua, niin ihmettelen suunnattomasti, että minä sitten rikon lakia.