Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Jäteneuvoja: Maitotölkin käyttäminen sytykkeenä ei ole syntiä

Netti on täynnä ohjeita, joiden mukaan maitotölkkejä ei saa polttaa takassa. Esimerkiksi nuohoojaa tölkkien polttaminen ei miellytä, mutta jäteneuvojan kanta asiaan yllättää. Tölkkien käyttäminen sytykkeenä on kuulemma suotavaa, kunhan niitä ei polteta muuten vain.

Puut palavat takassa.
Kuva: Yle
Päivi Meritähti
Avaa Yle-sovelluksessa

Maitotölkkien koostumus on muuttunut huhupuheiden mukaan siinä määrin, että niitä ei voisi enää polttaa takassa. Osuuskunta Satamaidon tuotantopäällikkö Timo Järvisen mukaan maitotölkkien materiaaliin ei ole tehty tässä mielessä merkittäviä muutoksia. Niissä käytetty pinnoite palaa, vaikka polttaminen ei olekaan suositeltavaa.

Nuohoojamestari Mika Tuovinen Porin Nuohouspalvelusta kertoo, että tölkkien palaessa syntyvät epäpuhtaudet ovat takan piipulle haitallisia. Jos tölkkejä poltetaan paljon, kertyy piippuun hänen mukaansa karstaa ja nuohoojalla riittää töitä sen puhdistamisessa.

Porin seudun jäteneuvoja Merika Lanne ei pidä asiaa näin yksioikoisena.

– Nuohooja katsoo asiaa nuohoojan näkökulmasta. Jäteneuvojan näkökulmasta epäpuhtauksia syntyy enemmän märän puun ja muiden tavaroiden polttamisesta kuin maitotölkeistä.

Sytykkeenä sopiva, poltettavana paha

Merika Lanne haluaa huomauttaa, että on aivan eri asia käytetäänkö maitotölkkejä sytykkeenä vai hävitetäänkö ne polttamalla.

– Jätteiden hävittäminen polttamalla on kiellettyä. Järjen käyttö on kuitenkin sallittua myös jätehuoltomääräyksissä. Jos pesä sytytetään apuvälineellä, se ei ole synti, eikä sitä lasketa jätteiden hävittämiseksi.

Lanteen mukaan oikea tapa hävittää maitotölkit on viedä ne paperi- ja pahvikeräykseen. Sitä kautta ne päätyvät hyötyjätteeksi ja lopulta palaavat koteihin vessa- ja talouspaperina.

Suosittelemme sinulle