Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Tulikuuma Agüero ratkaisi - City jälleen Manchesterin herra

Manchester City oli jälleen paikallisvastustaja Manchester Unitedia parempi derbyssä luvuin 1-0. United-puolustaja Chris Smallingin järkyttävän hölmö punainen kortti oli kamppailun käännekohta.

Manchester City tuulettaa
Kuva: EPA
Alex McKeough
Avaa Yle-sovelluksessa

Manchester Unitedin manageri Louis van Gaal korosti ennen paikalliskamppailua, että joukkue ei saa ylilatautua ja ottaa punaista korttia pelissä. Chris Smalling ei ilmeisesti ollut palaverissa kuulolla, sillä englantilaispakki lensi suihkuun kahden keltaisen kortin myötä 39. peliminuutilla.

Etenkin ensimmäinen varoitus oli typerä. Smalling häiritsi erikoistilanteen jälkeen City-vahti Joe Hartin avauspotkua ja laittoi jalkansa pallon tielle.

Kahdeksan minuuttia myöhemmin puolustaja liukui myöhässä James Milnerin sukille, eikä erotuomari Michael Oliverilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin nostaa toinen keltainen kortti.

City oli ottelun avausjaksolla hallitsevampi osapuoli jo ennen Smallingin ulosajoa. David De Gea esitti muutaman hienon reaktiotorjunnan, kun Sergio Agüero ja Jesus Navas pääsivät avopaikkoihin.

Toisen puoliajan alussa City painoi vimmatusti päälle. Unitedin kesähankinta Marcos Rojo loukkasi olkapäänsä ja van Gaalin oli vaihdettava nuori Patrick McNair puolustuslinjaan. Vaihdon jälkeen punaisten keskuspuolustuksessa luuti kaksikko Mcnair – Michael Carrick.

Kotijoukkueen paine tuotti tulosta reilun tunnin jälkeen. Sergio Agüero ohjasi tyylikkäästi Gael Clichyn matalan keskityksen maaliin. Agüero on piinannut Unitedia paikalliskamppailussa. Osuma oli argentiinalaiselle kuudes viidessä derbyssä. Samalla Agüero nousi yksin Valioliigan maalipörssin kärkeen kymmenellä maalilla.

Maalin jälkeen vierailija United piristyi ja alkoi vajaamiehisenä tosissaan haastaa Cityä. Paras paikka siunaantui Angel Di Maríalle pelikiellosta palanneen Wayne Rooneyn soolojuoksun jälkeen. Joe Hart venytti kuitenkin näyttävän torjunnan Di Marian oikean jalan laukaukseen.    

Voitto oli Citylle neljäs voitto putkeen Manchesterin paikallisotteluissa. Seura jatkaa Valiolligassa kolmantena, kun United on sijalla kahdeksan.

Suosittelemme