Keliber on tehnyt viime talven ja kesän aikana syväkairauksia Rapasaaren esiintymällään Kaustisen ja Kokkolan alueilla sekä Emmesin esiintymällä Kruunupyyssä. Molemmat esiintymät sijaitsevat noin 2 kilometrin päässä yhtiön suunnitellulta Kalaveden tuotantolaitokselta.
Syväkairausten perusteella yhtiö arvioi, että sen kansainvälisen JORC-luokittelun mukaiset litiumvarannot ovat 55 prosenttia suuremmat kuin aiemmin on todennettu. Rapasaaren litiumesiintymää päästään hyödyntämään avolouhinnalla, mutta Emmesissä täytyy louhia maan alla.
Keliber arvioi, että Rapasaaren todennäköiset mineraalivarannot ovat 922 000 tonnia ja Emmesin 818 000 tonnia. Yhtiön muista esiintymistä Ullavan Läntästä on todettu 433 000 tonnin esiintymä, lisäksi Läntässä todennäköiseksi on arvioitu myös 868 000 tonnin esiintymä. Suurin esiintymä on Syväjärvellä, jossa todennäköinen varanto on yli 1,6 miljoonaa tonnia, Syväjärven esiintymä on myös pitoisuudeltaan Länttää rikkaampi. Mineraalivarantojen litiumoksidi-pitoisuudet vaihtelevat reilusta prosentista liki 1,5 prosenttiin.
Pisimmällä Keliberin suunnitelmat ovat Ullavan Läntässä, jossa sillä on olemassa oleva kaivospiiri ja ympäristölupa. Luvituksesta ja rahoituksesta riippuen tuotanto voisi alkaa aikaisintaan 2017, arvioi viestintä- ja hallintopäällikkö Jarmo Finnilä.
Yhtiö jatkaa syväkairauksia Rapasaaressa ensi talvena.
Litiumia käytetään muun muassa akuissa.