Hyppää sisältöön

1700-luvun puustellia kunnostetaan tunteella ja vanhaa arvostaen

Keminmaan Ilmolassa sijaitseva Hurulan talo on rakennettu ehkä jo 1700-luvulla. Paavo Koivuniemi kunnostaa arvotaloa nyt tavoitteenaan joulunvietto vanhassa puustellissa.

Kuva: Maija Ruokojärvi / Yle
Matti Sunnari

Hurulan talo on mahdollisesti jo 1700-luvulla rakennettu talo, ruotusotalaitoksen upseerien puustelli eli virkatalo. Hurula oli aikanaan valtion omistama kruunun tila, joita oli Kemin pitäjässä yhteensä 18.

Keminmaan Ilmolassa sijaitsevaa taloa kunnostaa parhaillaan Paavo Koivuniemi. Talo on tullut Koivuniemen vaimon suvun, Pentinsaarien, omistukseen 1800-1900 -lukujen vaihteessa.

"Liian paljoa ei saa purkaa"

Sukutalon remontti alkoi viime joulun jälkeen. Talon ulkopuoli on jo ehditty kunnostaa.

– Keväällä koko talo soodapuhallettiin, hirret on puhdistettu ja kevään ja kesän aikana kaikki paikat on tuuletettu. Nyt töitä jatketaan sisätiloissa, kertoo remonttipuuhissa ahertava Paavo Koivuniemi.

Koivuniemi sai ohjeeksi kunnostusta aloittaessaan, että purkaa ei saa liian paljoa.

Sisäpuolella kaikki mahdollinen jää hirsipinnalle. Ja se uusi mitä on laitettu, on luonnonmateriaalia. Muoveja ei käytetä.

Paavo Koivuniemi

– Maltti ja ajatus pitää olla mukana. Kaikki vanha mitä on pystytty, on säilytetty.

Entisestä rakentamistaidosta kertoo se, että purkamisen edistyessä vastaan tuli aina vain hyväkuntoista hirttä. Myös katot olivat hyväkuntoisia. Vanhaa tunnelmaa ja henkeä halutaan kunnioittaa myös raaka-ainevalinnoissa.

– Sisäpuolella kaikki mahdollinen jää hirsipinnalle. Ja se uusi, mitä on laitettu, on luonnonmateriaalia. Muoveja ei käytetä, Koivuniemi kertoo.

"Sauna rakennetaan jokitörmälle – kuin ennen vanhaan"

Tällä hetkellä muurataan pirttiin leivinuunia. Kuisti on uusi ja sinne tulee pesuhuone ja WC-tilat. Myös keittiötilat uusitaan, koska talosta tulee Koivuniemien asunto.

Haaveena Paavo Koivuniemellä on, että joulu oltaisiin jo Hurulassa.

– Sauna rakennetaan sitten joen törmälle niin kuin ennen vanhaan, hän suunnittelee.

Kuvia Hurulan talon remontista löydät kuvagalleriastamme.

Suosittelemme sinulle