Pitkään esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä karttanutta 23-vuotiasta miestä epäillään osallisuudesta Jyväskylän kaupunginkirjastossa 30.1.2013 tapahtuneeseen välikohtaukseen.
Mies kuului tuolloin kolmihenkiseen seurueeseen, joka pyrki
kirjanjulkistamistilaisuuteen. Pääsy Minnansaliin estettiin ja tilanne kirjastossa kärjistyi pahoinpitelyiksi, jolloin yhtä henkilöä puukotettiin.
Mies on siirretty Jyväskylään ja hänen kuulustelunsa on aloitettu.
Mies on aiemmin vangittu poissaolevana. Käräjäoikeus käsittelee vangitsemisasian uudelleen lähipäivinä. Esitutkinnan arvioidaan valmistuvan lähiviikkojen aikana.
Karkurin hyvä tuuri loppui
Epäillyn pitkä karkumatka päättyi erikoisella tavalla. Itä-Suomen poliisilaitoksen partiot olivat etsimässä nuoren äidin kimppuun leikkipuistossa hyökännyttä miestä Kuopiossa Puijon mäkien kupeessa, kun tuntomerkkeihin sopiva toinen mies lähti pakenemaan poliisia.
Virkavalta otti pakenijan kiinni, jolloin kävi ilmi, ettei hän ei liittynyt leikkipuiston tapaukseen lainkaan. Sen sijaan ilmeni, että mies oli etsintäkuulutettuna Keski-Suomessa.
– Melko hauska yhteensattuma ja poliisille tietysti hyvä näin. Joskus tällaistakin sattuu, naurahti tapausta tutkinut Mikko Miettinen Itä-Suomen poliisista.