Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Huimausta, väsymystä tai masennusta – oudot oireet​ saattavat johtua lääkkeidesi yhteisvaikutuksista

Lääkkeiden on tarkoitus parantaa ja helpottaa oloa. Erilaisten lääkkeiden samanaikainen käyttö voi kuitenkin aiheuttaa päinvastaisia vaikutuksia. Esimerkiksi verenohennuslääke ja tulehduskipulääke voivat olla vaarallinen yhdistelmä. Apua ja neuvoja asiassa tarjoaa niin lääkäri kuin apteekki.

Dosetti ja pilleripaketin kuoria.
Kuva: Yle
Kreeta-Maria Kivioja
Avaa Yle-sovelluksessa

Sydän- ja verisuonitautienlääkkeet, luusto- ja vatsatautienlääkkeet, särkylääkkeet, unilääkkeet, masennuslääkkeet ja rauhoittavat. Tämä esimerkkilääkelista kuuluu Pietarsaaressa asuvalle 80-vuotiaalle Irjalle. Hänellä on alkanut esiintyä alkuperäisten vaivojen lisäksi ripulia, väsymystä, masentuneisuutta ja huimausta. Lisäksi hän kaatuilee ja on välillä hyvin levoton.

Pietarsaarelainen farmaseutti Petra Wind on käynyt läpi lääkelistan ja laboratoriotulokset sekä keskustellut Irjan kanssa. Karsittavaa löytyisi.

– Esimerkiksi nämä unilääkkeet on tarkoitettu lähinnä tilapäiseen käyttöön, joten ne voisi mahdollisesti jättää pois. Hänellä on myös hyvin pitkävaikutteinen rauhoittava lääke, joka varastoituu elimistöön eikä sovi tämänikäiselle potilaalle oikeastaan ollenkaan, Wind mainitsee esimerkkejä mahdollisista karsittavista lääkkeistä.

Lääkkeiden haitalliset yhteisvaikutukset eivät ole vain vanhusten ongelma. Esimerkiksi epilepsiaa ja diabetesta sairastavat joutuvat olemaan monien lääkeaineiden kanssa hyvin tarkkoina.

– Toki vanhat ihmiset ovat kuitenkin alttiimpia vaikutuksille. He syövät usein monia lääkkeitä moniin oireisiin ja sairauksiin. Myös heidän elimistönsä muutokset, kuten munuaistoiminnan heikentyminen ja rasvaprosentin kasvu, altistavat, sanoo farmakologian professori Raimo Tuominen Helsingin yliopistosta.

Tarkkana verenohennuslääkkeen ja tulehduskipulääkkeen kanssa

Jos oma lääkitys tai esimerkiksi uuden lääkityksen tuomat oireet mietityttävät, kannattaa kääntyä apteekin tai lääkärin puoleen.

Toki vanhat ihmiset ovat kuitenkin alttiimpia vaikutuksille. He syövät usein monia lääkkeitä moniin oireisiin ja sairauksiin.

Raimo Tuominen, farmakologian professori

Professori Tuomisen mukaan olemassa on lukuisia lääkeaineita, jotka vaativat tarkkailua, jotta lääkkeiden haitallisia yhteisvaikutuksia ei pääsisi syntymään. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on yleisesti käytetty verenohennuslääke Marevan.

– Se sisältää varfariinia, jonka pitoisuudet elimistössä voivat muuttua toisten lääkeaineiden takia. Marevania syövän tulee olla todella tarkka muiden lääkkeiden kanssa.

– Esimerkiksi Aspiriinia ei saisi silloin käyttää, koska se voi lisätä vuotoriskiä.

Apua lääkäristä ja apteekista

Tuominen muistuttaa, että niin potilaan, lääkärin kuin apteekkihenkilökunnan tulee kiinnittää huomiota eri lääkeaineiden yhteisvaikutuksiin.

Esimerkiksi kroonisesti sairaiden tulisi aina lääkärissä käydessään tuoda asia esiin.

– Lääkärin tulisi sitten ottaa tämä huomioon määrätessään uusia lääkkeitä. Myös apteekkihenkilökunnan on syytä kiinnittää huomiota potilaan kokonaislääkitykseen. Erityisesti silloin, jos siihen lisätään lääkeaine, joka vaikuttaa voimakkaasti lääkeaineiden aineenvaihduntaan maksassa.

Kuinka hyvin tavalliset ihmiset osaavat ottaa lääkkeiden mahdolliset yhteisvaikutukset huomioon?

– Kyllä se taitaa niin olla, että valtaosa ei ymmärrä, että lääkkeet voivat vaikuttaa toisiinsa ja aiheuttaa ongelmia, Tuominen vastaa.

Suosittelemme