Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Inarissa julkaistiin Suomen ensimmäinen pop up -paikallislehti

Uusi Inari -niminen verkkopaikallislehti pyrkii selvittämään, mitä kaikkea paikallisjournalismi voi olla verkossa ilman paperin paineita, kertoo päätoimittaja Mari Uusivirta. Toimitus kerää hankkeelleen joukkorahoitusta.

Ukonkivi, Inarijärvi
Inari on uuden pop up -lehden kotipaikka. Inarijärven Ukonkivi on yksi kunnan tunnetuista paikoista. Myös lehden ensimmäinen juttu käsittelee Inarijärveä. Kuva: Jorma Reijonen, Sodankylä
Jenni Leukumaavaara
Avaa Yle-sovelluksessa

Uusi Inari -nimisen verkkopaikallislehden kotipaikka on maan suurin kunta Inari. Tekijöiden mukaan lehti aikoo tuoda uudella tavalla esiin inarilaisia ihmisiä ja ilmiöitä.

– Pop up tarkoittaa yllätyksellistä ja väliaikaista. Erityisesti paikallislehdet ovat yllätyksellisten avausten tarpeessa. Tarkoituksemme on selvittää, mitä kaikkea paikallisjournalismi voi olla verkossa, ilman paperin paineita, kertoo päätoimittaja Mari Uusivirta.

– Paikallislehtiä tehdään tällä hetkellä pienillä voimavaroilla, vaikka juuri niiden journalismi on lähimpänä ihmisten arkea, Uusivirta sanoo.

Uusi Inari etsii muiden puolesta kevyitä keinoja tehdä toimivaa verkkojournalismia. Notkeaa verkkojournalismia kaivataan erityisesti alueilla, joilla välimatkat ovat pitkiä ja varhaisjakelu kallista.

Lehti aikoo muun muassa uudistaa perinteisen katugallupin ja luoda Jankuttaja-hahmon, joka palstallaan penää ratkaisuja arkielämän epäkohtiin.

– Teemme paikallista kuvajournalismia, mikä on harmillisen harvinaista. Lehdessämme on ääntä, kuvaa ja liikettä, päätoimittaja lupaa.

Jatkoa kenties helmi-maaliskuussa

Jos työryhmä saa joukkorahoituksella tarpeeksi rahaa, se julkaisee lehteä helmi-maaliskuussa 2015. Lehden ensimmäinen juttu ilmestyi keskiviikkona.

Lehden tekijät ovat nuoria journalisteja, joilla on kokemusta eri puolilta Suomea eri tiedotusvälineistä.

Suosittelemme sinulle