Euroopan parlamentti äänestää torstaina Jean-Claude Junckerin komission luottamuksesta. Kyseessä on historian ensimmäinen komission luottamuslauseäänestys parlamentissa.
Suomalaismepeistä vain perussuomalaisten Sampo Terho on ilmoittanut äänestävänsä Junckerin epäluottamuksen puolesta. Terho vastusti aikanaan myös Junckerin nimittämistä komission puheenjohtajaksi.
– Nämä viime tapahtumat ovat vain vahvistaneet käsitystäni Junckerista, Terho sanoo.
Viime tapahtumilla hän viittaa Luxleaks-paljastukseen, jonka mukaan sadat kansainväliset yritykset saivat Luxemburgilta veronmaksun minimoinnin mahdollistavia ennakkoveropäätöksiä Junckerin ollessa maan pääministeri. Seurauksena yritysten kotimaat menettivät kymmeniä miljardeja euroja verotuloja.
Tämä ei ole ainakaan lisännyt luottamusta
Jussi Halla-aho
Perussuomalaisten toinen euroedustaja Jussi Halla-aho ei vielä ota kantaa siihen, miten hän aikoo äänestää Junckerin luottamuksesta. Halla-ahon ja Terhon konservatiiviryhmä ECR keskustelee yhteisestä kannasta vielä ennen äänestystä.
– Jos emme alun perinkään luottaneet Junckeriin, tämä ei ole ainakaan lisännyt luottamusta, Halla-aho sanoo.
ECR on parlamentin kolmanneksi suurin ryhmä 71 euroedustajalla. Ryhmällä ei kuitenkaan ole ryhmäkuria.
Vasemmisto äänestää tyhjää
Parlamentin vasemmistoryhmä GUE yritti viime viikolla tehdä oman epäluottamusaloitteen Junckeria vastaan, mutta ryhmä ei saanut riittävästi nimiä listaansa. Tiistaina oikeiston EFDD-ryhmä sai omaan aloitteeseensa vaaditut 76 nimeä.
GUE-ryhmän ainoa suomalaismeppi Merja Kyllönen (vas.) aikoo äänestää tyhjää luottamusäänestyksessä. Vasemmistoryhmä ei muutenkaan kannata EFDD:n aloitetta.
– He ajavat kaksilla rattailla, Kyllönen sanoo oikeiston aloitteentekijöistä.
Kyllösen mukaan EFDD-ryhmän epäluottamuslause ei pyri korjaamaan veronkierto-ongelmaa, sillä se nostaa ongelmaksi vain Luxemburgin kautta tehtävän verosuunnittelun. EFDD:n brittiedustajat eivät Kyllösen mukaan halua puuttua Britannian kautta tehtävään veronkiertoon.
Kaikki tiesivät, mitä on tapahtunut Luxemburgissa
Liisa Jaakonsaari
– Ei voida lähteä siitä, että jos halutaan muutos eurooppalaiseen veropolitiikkaan, niin kohdistetaan se astalo vain yhtä henkilöä ja yhtä maata kohden, Kyllönen sanoo.
"Päästimme hänet liian helpolla"
Junckerin selviäminen luottamusäänestyksestä näyttää ennalta selvältä, sillä parlamentin isot ryhmät sosialidemokraatit ja keskustaoikeistolainen EPP ovat ilmoittaneet tukevansa komission puheenjohtajaa. Pientä itsekritiikkiä Juncker-kysymys kuitenkin kirvoittaa.
– Kaikkihan tiesivät, mitä on tapahtunut Luxemburgissa. Me päästimme hänet ehkä vähän liian helpolla, Liisa Jaakonsaari (sd.) sanoi viitaten Junckerin kuulemisiin parlamentissa.
– Minun mielestäni sen tajun olisi pitänyt tulla jo ennen sitä, sanoi Sirpa Pietikäinen (kok.), jonka EPP-ryhmän kärkiehdokkaana Juncker valittiin komission puheenjohtajaksi. Hänen mukaansa kärkiehdokkaiden valintamenettely ei täysin onnistunut.
– Ehkä me pikkaisen voisimme petrata tässä prosessissa, Pietikäinen sanoi.
Junckerin luottamuksen puolesta aikoo äänestää myös Paavo Väyrynen (kesk.).