Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Kylpyhuoneen lattialämmityksen energiasyöppöys yllättää monet

Uudet energiatehokkaat kotitalouslaitteet ja LED-valot saattavat vähentää sähkönkulutusta. Samaan aikaan kotitalouksien viihdearsenaali ja muut sähköä tarvitsevat laitteet lisääntyvät kasvattaen energian kulutusta.

Pesutilojen lattialämmitys saattaa tuoda mukanaan ikävän yllätyksen sähkölaskussa.
Pesutilojen lattialämmitys saattaa tuoda mukanaan ikävän yllätyksen sähkölaskussa. Kuva: YLE
Pertti Pitkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Koko maan sähkönkulutus on ollut hieman laskussa. Kun kulutus oli tänä vuonna Suomessa tammikuun – syyskuun välisenä aikana 60,8 terawattituntia, oli se viime vuonna vastaavana ajankohtana 61,7 TWh.

Kotitalouksissa sähkönkulutus on monipuolistunut viime vuosien aikana.

Nyt voi 60 watin hehkulampun korvata seitsemän watin LED-lampulla.

toimitusjohtaja Pekka Ohrankämmen, Pori Energia Sähköverkot Oy

Toimitusjohtaja Pekka Ohrankämmen Pori Energia Sähköverkot Oy:stä sanoo, että erilaisia laitteita ja sähkönkulutustapoja on tullut kotitalouksiin lisää.

– Itse laitekohtainen kulutus on ollut pienenemään päin. Laitteet ovat tulleet entistä energiatehokkaammiksi.

Erityisesti kylmälaitteissa ja valaistuksessa voi energiatehokkuus olla huomattava. Uudet kirkkaat LED-valot vievät sähköä huomattavasti vähemmän kuin energiasäästölamput – hehkulampuista puhumattakaan.

– Nyt voi 60 watin hehkulampun korvata seitsemän watin LED-lampulla, vakuuttaa Ohrankämmen.

Tavallisessa kerrostaloasunnossa, jossa kulutus on noin 2000 KWh vuodessa, kodinkoneiden osuus saattaa olla tässä puolet.

– Uusia sähkösyöppöjä tulee kuitenkin koko ajan lisää. Tietotekniikka ja viihdekeskukset vaativat oman energiansa, muistuttaa Ohrankämmen.

Lattialämmitys usein aina päällä

Toimitusjohtaja Pekka Ohrankämmen muistuttaa, että lattialämmitys voi kasvattaa sähkönkulutusta melkoisesti.

– Lukuisissa taloyhtiöissä tehtävien putkiremonttien yhteydessä asennetaan yleensä lattialämmityskaapeleita suihkutiloihin.

Reippaasti kasvanut sähkönkulutus saattaa tulla monelle asukkaalle melkoisena yllätyksenä.

Jos tyypillinen 200 - 300 watin lattialämmityskaapeli annetaan olla koko ajan päällä lämmittävässä asennossa, siitä voi koitua vuositasolla jopa 1700 kilowatin ylimääräinen lisä sähkölaskuun.

Suosittelemme