Nicaraguassa on haaveiltu Tyynen valtameren ja Atlantin yhdistävästä kanavasta lähes kahdensadan vuoden ajan. Edellisen kilpakierroksen voitti Panama, jonka halki Yhdysvallat rakensi kanavan sata vuotta sitten.
Nyt tapahtumat ovat toistumassa, tällä kertaa rakennustyön takana on kiinalainen raha. Rakennustyöt alkavat joulukuun 22. päivä, ja kanavan pitäisi olla valmis vuonna 2020.
Uusi kanava hakkaa Panaman kanavan lähes kaikessa
Nicaraguan kanava on jättihanke kaikille mittareilla mitattuna. Se maksaa 50 miljardia dollaria, mikä on noin neljä kertaa suurempi summa kuin Nicaraguan vuotuinen BKT. Kanavasta tulee 276 kilometriä pitkä, sen leveys vaihtelee 230 ja 520 metrin välillä, ja syvyyttä sillä tulee olemaan 30 metriä.
Hankkeeseen kuuluu kaksi satamaa, rautatie ja lentokenttä. Rakennustöiden on luvattu luovan 50 000 työpaikkaa.
Tavoite on, että vuosittain yli 5 000 laivaa kulkee kanavaa pitkin valtamereltä toiselle. Matka uutta kanavaa pitkin Tyyneltämereltä Atlantille kestää 30 tuntia. Kiinalaiset ovat saaneet vuokraoikeuden 50 vuodeksi, mutta tarvittaessa aika voidaan kaksinkertaistaa.
Kanava tulee kulkemaan Keski-Amerikan suurimman makean veden altaan eli Nicaraguajärven läpi. Hankkeen arvostelijat pelkäävätkin järven ekologisen tasapainon häiriintyvän pahan kerran, trooppisen lajiston köyhtyvän ja erityisesti järven kalakantojen kärsivän. Rakennusprojekti merkitsee myös jokien patoamista.
Kiinalainen miljardööri hankkeen takana
Nicaraguan yksinvaltaisista otteista syytetty presidentti Daniel Ortega allekirjoitti kanavasopimuksen tätä tarkoitusta varten perustetun HKND-yrityksen kanssa, joka pitää päämajaa Hongkongissa. Hanketta ei kilpailutettu, eikä siitä kysytty Nicaraguan kansalta.
Ortegan mukaan hanke on Nicaragualle niin tärkeä, että se pyyhkii maan köyhyyden historiaan.
Kanavahankkeen takana on kiinalainen 41-vuotias miljardööri Wang Jing, josta tiedetään hyvin vähän. Hän on pääomistaja ja johtaja pekingiläisessä telekommunikaatioyhtiössä Beijing Xinweissä, jonka uskotaan olevan lähellä Kiinan hallitusta.
Niinpä kärkkäimmät arvostelijat pelkäävät, että Nicaraguan itsemääräämisoikeus kärsii kanavan myötä. Kiinalle kanavalla on epäilemättä suuri strateginen merkitys liiketoiminnan lisäksi.