Kouluympäristöllä on suuri vaikutus elintapoihin, osoittaa Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus. Tutkimuksen mukaan yläkoululaisten tupakointia ja napostelua lisää esimerkiksi se, jos koulualueelta pääsee poistumaan välituntien aikana. Samoin makeisten myynti koulualueella lisää napostelua.
– Koulu on tässä mielessä vähän kaksiteräinen miekka. Voitaisiin tehdä elintavoille paljon hyvää, kun saadaan ikäluokat yhteen. Mutta sitten tehdäänkin pahaa ja pilataan karkkimyynnillä kotona opitut elintavat, pohtii hammaslääketieteen lisensiaatti Rami Kankaanpää.
Voitaisiin tehdä elintavoille paljon hyvää, kun saadaan ikäluokat yhteen. Mutta sitten tehdäänkin pahaa ja pilataan karkkimyynnillä kotona opitut elintavat.
Kankaanpään väitöstutkimuksen mukaan yläkoulut noudattivat Opetushallituksen ja Kansanterveyslaitoksen vuonna 2007 antamaa suositusta makeanmyynnin lopettamiseksi vaihtelevasti maan eri osissa sekä erikokoisissa kouluissa. Etelä-Suomessa suosituksilla ei ollut vaikutusta ollenkaan.
– Isommissa kouluissa on vaikeampaa lopettaa makeismyynti ja suurissa taajamissa kioskit ja kaupat ovat koulujen lähellä, Kankaanpää sanoo.
Tutkimuksessa huomattiin myös muutosta parempaan, sillä automaattien limsamyynti kouluissa laski.
Hammaslääketieteen lisensiaatti Rami Kankaanpään väitöstutkimus tarkastetaan 28. marraskuuta Turun yliopistossa.