Vatikaani on löytänyt satoja miljoonia euroja salaisilta pankkitileiltä kirjanpidon ulkopuolelta sisäisessä tarkastuksessaan. Kätköt paljastuivat selvityksessä, joka pyrkii lisäämään Vatikaanin taloudenpidon läpinäkyvyyttä.
– On paljastunut, että [Vatikaanin] taloustilanne onkin paljon luultua paremmassa kunnossa, paavin talousministeri, australialainen kardinaali George Pell kertoi brittilehti Catholic Heraldille laatimassaan kirjoituksessa.
Hän myös kiisti väitteet, että Vatikaani olisi lähellä vararikkoa.
Nöyryyttä ja vaatimattomuutta korostava nykyinen paavi Franciscus valitsi Pellin tehtäväänsä uudistamaan kirkkoa ja perkaamaan Vatikaanin rahoituskaaosta.
Katolisen kirkon rahoitusta hallinnoivassa Vatikaanin omassa pankissa käynnistettiin mittava puhdistustyö sen jälkeen kun viime vuosina toistuvat skandaalit ja korruptio- ja rahanpesusyytökset riepottelivat sitä.
Pell ei kertonut, millä tavoin rahapotti oli nyt tullut päivänvaloon eikä sitä, kuka oli rahat ohjannut Vatikaanin valvonnan ulottumattomiin ja miksi.
Sen sijaan hän kuvasi Vatikaanissa vallinnutta salailun kulttuuria ja siten omalaatuista pankkisalaisuutta. Pankkisalaisuutta vaalittiin näissä piireissä jopa tarkemmin kuin rippisalaisuutta, kirjoittaa pisteliäästi espanjankielisen maailman johtava päivälehti, espanjalainen El País.
Pellin mukaan kardinaalien keskuudessa vallitsee yksimielisyys siitä, että pankki on saatava kansainvälisten pankkinormien tasolle. Talousministeri myös vannoi, että Vatikaani hallinnoisi jatkossa lahjoituksia tehokkaasti ja rehellisesti.