Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Yhä useampi nuori vetää sähkötupakkaa – houkuttimena lapsillekin tuttuja hahmoja

Sähkösavukkeista on tehty niin arkisia ja värikkäitä esineitä, että niitä on vaikeaa tunnistaa tupakointivälineiksi.

Raumon koululaisia
Nuoret ovat saaneet sähkötupakat käsiinsä aikuisilta, jotka ovat tilanneet tuotteet netistä. Kuva: Heidi Hannukainen / Yle
Heidi Hannukainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kouluissa törmätään yhä useammin sähkötupakkaa tupruttelevaan nuoreen. Torniossa Raumon koululla sähkötupakoinnista on tullut varsinainen riesa, sillä lähes 300 oppilaan koulussa sähkösavukkeen käytöstä on syksyn aikana jäänyt kiinni lähes 40 nuorta.

– Sähkötupakka on ollut tämän syksyn aikana vitsaus. Viimeisin tupakka löytyi viime viikolla, kun sitä käytettiin koulun sisällä, kertoo vs. rehtori Katri Keisu.

Tupakan kyljessä tervehtii Hello Kitty

Raumon koululla kiinni jääneillä oppilailla on ollut hyvin monenlaisia sähkötupakoita, tavalliselta savukkeelta näyttävistä imukkeista värikkäisiin "kyniin", joissa on lapsillekin tuttuja hahmoja – jopa hellyyttävä Hello Kitty.

– Osa on ollut hyvin värikkäitä ja lapsenomaisilla kuvilla varustettuja. Olen jäänyt miettimään, kenelle nämä ovat oikein suunnattuja. Ilmeisesti kohderyhmänä tavoitellaan vielä nuorempiakin henkilöitä kuin yläkouluikäisiä, 13–16-vuotiaita, Keisu ihmettelee.

Sähkötupakka ja tupakka vierekkäin.
Kuvassa ylemmällä olevan tupakan tunnistaa varmaan jokainen, mutta hoksaisitko sinä alemman olevan sähkösavuke? Kuva: Heidi Hannukainen / Yle

Sähkötupakoista on tehty myös niin huomaamattoman ja arkisen esineiden näköisiä, että niitä on vaikea tunnistaa tupakointivälineiksi. Raumon koulun viimeisin löytö muistuttaa kaikkea muuta kuin tupakkaa.

– Se näyttää tussilta, maskaralta tai huulikiillolta. Se on yksittäinen, sievä esine, kouluterveydenhoitaja Tiina Huhtaniska pohtii.

Huhtaniska ei ihmettelekään, etteivät vanhemmat välttämättä edes huomaa lapsensa omistavan sähkötupakan.

"Kukaan ei tiedä mitä siellä sisällä on"

Valviran mukaan tupakkalaki ei ota kantaa sähkötupakoiden maahantuontiin tai myyntiin. Näin ollen tupakkalain 18 vuoden ikäraja ei koske sähkösavukelaitteen tai nikotiinittoman nesteen ostoa. Nikotiinia sisältävällä nesteellä sen sijaan ei ole Suomessa myyntilupaa.

Se näyttää tussilta, maskaralta tai huulikiillolta. Se on yksittäinen, sievä esine.

Tiina Huhtaniska

Keisun mukaan sähkötupakan epäselvään lainsäädäntöön ja tupakoiden sisältämän nesteen epämääräisyyteen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

– Lähestulkoon kaikki nesteet tulevat kaukaa Aasiasta ilman kunnollisia tuoteselosteita. Meillä ei ole luotettavaa, pitkäkestoista tutkimustietoa sähkötupakoinnista ja näistä nesteistä. Kukaan ei todellisuudessa voi oikein tietää, mitä siellä sisällä on, Keisu tuhahtaa.

Sähkötupakan yleistymisen vuoksi Meri-Lapin yläkoululaisille suunnattuun vuotuiseen päihdekyselyyn lisätään ensi vuonna kysymyksiä myös sähkötupakan käytöstä.

Suosittelemme sinulle